URHEILUA ANALYYTTISESTI TAI FIILISTELLEN

Lueskelin uudestaan tuttua organisaatioiden rakennetta ja kehittämistä käsittelevää kirjaa (Understanding the theory and design of organizations / Richard L. Daft) ja törmäsin kiinostavaan jaotteluun. Jako vois jäsentää aika hyvin sitä urheilusuorituksen analysoivaa ja fiilistelevää katsomista, josta mainitsin aiemmassa tekstissä ja kyllähän ajatusta voi soveltaa urheiluun laajemminkin. Kirjassa käsiteltiin mm. yrityksen organisaatiomuotoja, toimintatapoja ja kehitysvaiheita ja yksi jaottelu oli orgaanisen ja mekanistisen organisaation välillä. Niihin liitetyt jutut ja piirteet on havainnollisia, vaikkakin jo monesta yhteydestä tuttuja... Oppimisteorioissakin on paljon näitä piirteitä mutta termit on muita.

Mun mielestä perusidea jaottelussa vois olla vähän sama kuin erot soittamaan oppimisessa joko korvakuulolta tai nuoteista. Korvakuulolta soittaminen olis esimerkki orgaanisesta toimintatavasta ja nuoteista soittaminen taas mekanistisesta. Mekanistista tekemistä leimaa analyysi, ennakoitavuus, säännöt ja niiden noudattaminen, hierarkiat, perinteet, jäykät rakenteet jne. Esimerkkinä tästä vaikka klassinen musiikki sekä sen vakiintuneet muodot ja kieli. Urheilussa mekanistista tekemistä edustais joku perinteinen, isoilla resursseilla varustettu ja tarkkaan tutkittu urheilulaji, jossa on hyvin vakiintuneet harjoittelumenetelmät, organisaatiot, kilpailut, toimintatavat, näkökulmat jne.  Aikaisemmin mainitsemani futiksen videoanalyysi systeemi Prozone vois helposti edistää tätä mekanistista tapaa, vaikka se tietysti riippuu käyttötavasta.  

Orgaaniselle toiminalle on taas ominaista joustavuus, tiedostamattomuus, matala hierarkiset organisaatiot, luovuus, yllätyksellisyys, uudet näkökulmat... Musiikin puolella tätä orgaanista tapaa vois edustaa vaikka punk, pelimannimusiikki tai itseoppineet bluesmuusikot. Urheilun puolella tämän tyyppistä rentoa, epämuodollista ja kevyttä toimintatapaa löytyisi ehkä uusista lajeista kuten lumilautailu, salibandy, X Games jne. Toisaalta myös lajeissa, joissa ei ole taloudellisia resursseja syvään analyysiin tai monimutkaiseen toiminnan organisointiin, saatetaan päätyä toimimaan kevyemmän orgaanisen toimintamallin mukaan, vaikka laji itsessään olisi vakiintunut ja perinteinen. Tamperelaisena täytyy orgaanisesta oppimisesta tietysti nostaa esiin lätkän puolelta legendaarinen höntsykulttuuri.

Yrityspuolella on olemassa yleisesti hyväksytty näkemys siitä, että mekanistinen organisaatio menestyy silloin, kun ympäristö on vakaa ja tavoitteet ennakoitavia. Orgaanista toimintamallia kaivataan taas silloin, kun pyritään reagoimaan ennakoimattomaan ympäristöön ja nopeisiin tavoitteiden muutoksiin. Oma lähtökohta ja aiheen ydin on ehkä se, että samoin kuin yrityksessä myös urheilusuorituksen kehittämisessä toiminta tulisi olla tasapainossa tavoitteen ja ympäristön kanssa em. toimintamallien osalta. Useissa tapauksissa mekanistisen ja orgaanisen toimintatavan tulee olla myös keskenään tasapainossa. 

Urheilun arjessa tämä vois tarkoittaa sitä, että urheilusuoritus tai valmistautuminen ei saa olla päämäärätöntä heilumista, jossa ei ole selkeätä struktuuria ja tavoitteita, mutta toisaalta siitä ei myöskään saa tulla elotonta, teoreettista, jäykkää ja joustamatonta ennakkosuunnitelman toteuttamista. Arjessa valmentaja edustaa usein mekanistista analyyttisuutta ja urheilija tai joukkue taas sitä tiedostamatonta, orgaanista ja intuitiivistä kuvaa suorituksesta. Tälläiset mustavalkoiset vastakkainasettelut on aika epärealistisia ja vähän vaarallisiakin, mutta ehkä idea, jota haen tulee sen kautta selväksi.

Urheilussa on tähän liittyen muutamia kiinnostavia juttuja. Urheilu on periaattessa malliesimerkki vakaasta ympäristöstä ja äärimmäisen selkeästä tavoitteesta, joka periaatteessa vaatisi hyvin mekanistisen organisaation ja toimintatavan. Urheilusuoritus on äärimmäisen tarkkaan säännöstelty tapahtuma, jossa on hyvin pitkään ennalta tiedossa lähes kaikki muuttujat ja ennenkaikkea suorituksen tavoite. Urheilun ominaispiirre on se, että säännöt on pienintä detaljia myöten tarkkaan sovittu toisin kuin yritysten toimintaympäristössä, jossa Apple tai vastaava saattaa yhtäkkiä päättää, että maalitolpat siirretäänkin nyt tänne ja peliväline onkin tänä vuonna ihan eri kuin viime vuonna. Urheilulajeja on kuitenkin aika erilaisia ja orgaanisen oppimisen merkitys varmasti kasvaa, mitä monimutkaisempi ja ennakoimattomampi palloilun joukkuelaji on kyseessä. Toisaalta kuten aiemmin kirjoitin, voidaan ainakin futis purkaa jäätävällä tarkkuudella palasiksi ja saada näyttämään kokoelmalta suhteellisen yksinkertaisia lainalaisuuksia.  

Suomalaisen urheilun ja erityisesti suomalaisen huippu-urheilun näkövinkkelistä kiinnostavaa on se, että mekanistisessa ympäristössä hyvin pärjäävät useimmiten isot ja suurilla taloudellisilla resursseilla varustetut hyvin järjestäytyneet organisaatiot, joilla on tiukat toimintatavat, yksityiskohtaiset mittarit ja arviointijärjestelmät, standardisoidut työtavat jne. Kuitenkin aika harvassa lajissa Suomessa on realististisia mahdollisuuksia kilpailla taloudellisissa resursseissa kansainvälisten kilpakumppaniensa kanssa ja usein päädytään toimimaan löyhän ja matalan hierarkian vapaaehtoistoiminnan kautta. Tämä taas muistuttaa sitä vastakkaista eli orgaanista toimintatapaa. Yksilöllisiä huippusuorituksia voi tietysti kasvaa kaikissa ympäristöissä, mutta massojen, isojen linjojen ja idean tasolla kuitenkin jotain tämän suuntaista.

Tässä voi olla se pieni sisäänrakennetun ristiriidan paikka, jos tavoitteet tosiaan ovat kv. huipulla. Suomen tyyppisissä pienissä maissa ja pienissä lajeissa saattaa käydä niin, että päädytään kirjan varoittelemaan ristiriitaan toimintaympäristön ja tavoitteiden sekä organisaation sisäisen rakenteen välillä. Vakaassa ympäristössä ja selkeästi määrittelyissä tavoitteissa, kuten vaikka klassisessa musiikissa, baletissa ja perinteisissä urheilulajeissa saataisiin huippusuorituksia aikaiseksi paremmin sillä isolla mekanistisella organisaatiolla ja tiukoilla toimintatavoilla. Tää vois tarkoittaa esim. vahvaa tutkimus/ohjausyksikköä sekä jonkinlaista tiukalla kurilla varustettua ja hyvin resurssoitua, kattavaa akatemia tai sisäoppilaitossysteemiä, joka jalkauttaa ja arvioi pureskeltujen tietojen ja taitojen kehittämisen. Selkeästi määritellyt tavoitteet hyötyisivät siis isosta ja tiukkasta organisaatiosta, mutta organisaatio ja toimintatavat ovat kuitenkin löyhiä ja kevyitä, koska muunlaisten rakentamiseen ei ole resursseja. 

Näissä toimintavoissa on kiinnostavia eroja myös oppimista ohjaavien mielikuvien kannalta. Myös orgaanisissa toimintamalleissa kuten punkissa, kadunvarsilla soitetussa bluesissa tai lumilautailussa on paljon toistuvia lainalaisuuksia ja rakenteita, mutta suhtautuminen niihin on erilaista kuin mekanistisessa. Näitä lainalaisuuksia, sääntöjä tai näkökulmia ei välttämättä analysoida, pueta sanoiksi eikä niistä ole yhteisiä yhtä tiukkoja sopimuksia, kuten vastaavissa vanhoissa lajeissa. Mielikuvat on siis tiedostamattomampia ja intuitiivisia. Perinteisissä lajissa on taas voitu jo hyvin varhaisesta iästä lähtien ajaa sisään jotain lajin omia lainalaisuuksia, tyylejä, taktiikoita jne., jotka on valmiiksi tiukasti pureskeltu ja sovittuja.

Yhteistä on kuitenkin se, että molemmissa malleissa on paljon mielikuvia ja tämä on yhteistä erityisesti molempien tyylien huippusuorituksille. Kaikkein heikoin tilanne ja oppimisprosessi muodostuu silloin kun kaikenlaisista mielikuvista on puutetta eikä löydy toisaalta analyyttistä tietoa tai toisaalta höntsyjen kautta tullutta perstuntumaa siitä, miten lajin sisäiset lainalaisuudet toimivat. Eli vaatipa laji analyyttistä tai fiilistelevää katsomista, sitä tulisi tehdä paljon. Lajia on opiskeltava, vaikka opiskelu voi eri lajeissa tarkoittaa aika eri asioita. 

Itse näkisin, että todellisessa huippusuorituksessa molempien mallien mukainen toiminta ja molemman tyyppiset mielikuvat on viety huippuunsa. Käytännössä se voisi urheilussa siis tarkoittaa nuoria lahjakkaita urheilijoita, jotka katsovat paljon suorituksia ja joilla tätä kautta on fyysisen suorituskyvyn lisäksi paljon intuitiivisia ja orgaanisia mielikuvia sekä malleja. Näitä sitten kehitetään huippuunsa viritetyllä analyyttisella, kurinalaisella, mekanistisella työskentelyllä myöhäisemmässä vaiheessa. 


Sekä höntsyjen kautta tulevaa tiedostamatonta osaamista että analyysin kautta tulevaa tietoista osaamista tulee kuitenkin yhtä lailla tukea.