Urheilua ja mielen kuvia: Taistelijat, insinöörit ja virtuoosit urheilussa

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Taistelijat, insinöörit ja virtuoosit urheilussa

Otsikossa mainittu jako taistelijaan, insinöörin ja virtuoosiin on selkeästi velkaa Kirsi Hämäläisen urheilun näkökulmien jaottelulle. Omalla uralla olin törmännyt erilaisiin pelikavereihin ja erityisesti valmentajiin, joista olin aikaisessa vaihessa tunnistanut määrätynlaiset taistelijan ja insinöörin lähestymistavat. Taistelijan tekemisessä on paljon piirteitä Hämäläisen määrittelemien "työn" ja "menestyksen" lähestymistavoista. Insinööri sen sijaan on enemmän omiin kokemuksiini perustuva lähestymistapa ja sitä ei oikein löydy Hämäläisen jaottelusta. Hämäläisen virtuoosi- lähestymistapa oli itselleni vieraampi, mutta se täydensi omiin kokemuksiin perustuvaa kahtiajakoa hienosti. Itse sain sitä kautta kasaan otsikon jaon kolmeen. Hämäläisen jaottelu löytyy täältä.


Omissa valmentajissani oli sekä taistelijoita että insinöörejä. Isoimpana erona taistelijavalmentajien ja insinöörivalmentajien välillä koin jaon tunnejohtajiin ja asiajohtajiin. Taistelija on tunnejohtaja, joka pyrkii innostamaan, nostamaan vireystilaa ja motivoimaan. Insinööri on asiajohtaja, joka keskittyy suoritukseen, sen konkreettisten osa-alueiden kehittämiseen  ja pelin opiskeluun. 


Virtuoosivalmentaja ei ole ammattilaismaailmasta niin tuttu ja onkin ehkä enemmän nuorten valmentaja. Keskeistä on miellyttävä ilmapiiri ja teknisen osaamisen kehittäminen. Virtuoosi lähestyy urheilua myös nautinnon, luovuuden ja estetiikan kautta. Tätä jaottelua voisi ehkä karkeasti havainnollistaa futiksessa eri maiden futiskulttuurin kautta. 


Englantilaisen futiksen machoilu ja äärimmilleen viety suoraviivainen lähestymistapa edustaa tietysti taistelua, saksalainen pelin opiskelu ja taktiikan hionta on insinööriyttä puhtaimmillaan ja esim. brasilian jalkapallo muutamia vuosikymmeniä sitten olisi ehkä lähinnä virtuoositeettiin perustuvaa lähestymistapaa. 


Nykypäivänä menestystä tulee alalla kuin alalla vain kaikki eri näkökulmat maksimoimalla ja samalla säilyttämälä niiden välinen tasapaino. Työmoraali, voitontahto ja asenne tulee olla tapissa, kuten myös taktinen osaaminen ja suorituksen analyysi. Virtuoositeetin osa-alueelta nouseva tekninen taituruus, luovuus ja tekemisen itsensä antama mielihyvä on luonnollisesti myös yhtä tärkeää. Lajista ja kulttuurista riippuen näiden osa-alueiden keskinäisessä painotuksessa on paljon eroja, mutta jaottelu antaa kiinnostavat lähtökohdat urheilusuorituksen kehittämiselle. Olisi kiinnostavaa kuulla alan ihmisiltä löytyykö esim. kestävyyslajeista virtuoosimaisia piirteitä vai ovatko nämä lajit niin vahvasti taistelua kuin ulkopuolisesta vaikuttaa?


Aiemmassa yhteydessä olen kerännyt alla olevan sanalistan kuvaamaan näitä kolmea näkökulmaa. Sen useita kohtia Kirsi Hämäläisen näkökulmat ovat terävöittäneet merkittävästi. Tästä kiitokset!



Taistelija

·       tsemppi, asenne, työmoraali, voitontahto, sisu
·       intensiteetti, tempo, vauhti,
·       tunteet
·       tiivis pukukoppi ja yhtenäisyys
·       fyysinen kunto ja harjoittelu korostuu
·       tavoitteena olla parempi kuin muut --> kilpailuvietti --> joukkueen sisäinen kilpailu
·       tulos korostuu
·       brittifutis
·       NHL -lätkä
·       nuori pelaaja tai nuori valmentaja
·       altavastaaja, haastaja
·       peli tai urheilu on yksinkertaista: se joka haluaa eniten voittaa
·       vastustajasta ei väliä lähdetään pelaamaan omaa peliä
·       yksinkertaiset mustavalkoiset mittarit suoritukselle (voitto tai tappio)
·       peli on taistelua

Insinööri

·       pelitapa, pelikuri
·       joukkueen yhteispeli
·       analyysi, pelin opiskelu
·       tehtävät, roolit, valinnat ja päätöksenteko kentällä korostuu
·       järki, älykäs pelaaja
·       laatu
·       taktinen harjoittelu
·       vastustajan, olosuhteiden ym. scouttauksen ja tiedon suuri merkitys
·       suoritus korostuu (tulos on seurausta kaikista yksityiskohdista)
·       tavoitteena optimaalinen suoritus suhteessa vastustajaan ja olosuhteisiin
·       rauhallisuus, taloudellisuus, ennakoitavuus
·       saksalainen futis
·       kokenut pelaaja tai kokenut valmentaja
·       ennakkosuosikki, hallitseva mestari
·       puolustuspeli korostuu
·       peli on kompeleksi kokonaisuus, jota täytyy opiskella --> peli on shakkia
·       yksityiskohtaiset ja monipuoliset näkökulmat ja ”mittarit” suoritukselle

Virtuoosi

·       taito, tekninen taituruus
·       nautinto ja nautiskelu, estetiikka
·       kaunista peliä
·       yksilön osaaminen,
·       luovuus, ilo, vapaus, intuitio
·       tekninen harjoittelu, kikat
·       tavoitteena täydellinen suoritus
·       intohimo
·       brassifutis
·       nuorehko pelaaja
·       supertalentti ja –lahjakkuus
·       hyökkäyspeli korostuu
·       Tsekki lätkä
·       jos olemme taitavampia voitamme --> peli ratkeaa yksilösuorituksiin
·       peli on taidetta, jota ei voi kunnolla mitata tai sanoin kuvata



TAVOITE: Kaikki kolme hanskassa ja tasapainossa

Koko paketti eli "complete player" tai "complete team"

Riittävä tasapaino osa-aluiden välillä on erittäin tärkeää

Kyky tietoisesti valita, painottaa ja vaihtaa lennosta lähestymistapaa lennosta tilanteiden mukaan on aivan huippujen merkki

Kaikkien kolmen osa-alueen tasapaino ja tietoinen painottaminen eri tilanteissa vaatii ainakin itsetuntemusta, kokemusta, lajin opiskelua ja hyvää valmennusta. Itsetuntemusta on tunnistaa, mikä tapa on itselle ja omalle persoonalle ominaisin. Muut tavat ja/tai tasapaino täytyy tarvittaessa opettelemalla opetella. 

 Valintatilanteita, joissa lähestymistavan painottaminen voi tulla vastaan

·       eri harjoittelutilanteissa ja harjoitteissa
·       kauden eri vaiheessa (runkosarja vs. playoff.
·       eri joukkueissa
·       eri valmentajin kanssa
·       maassa ja futiskulttuurissa, jossa pelataan
·       valmistautumisessa juuri näihin olosuhteisiin tai tähän peliin,
·       mitä tarvitaan tässä pelitilanteessa (pelaanko jonkun tilanteen esim. harkiten vai aggressiivisesti),
·       ottelun purkamisessa, analyysissä ja palautteessa
·       kyky lukea tilanteita ja vaihtaa lennosta jopa ottelun sisällä,
·       kyky muuttaa omaa tyyliä iän myötä, kokemuksen lisääntyessä, kropan muuttuessa ja uran edetessä
·       joukkue tai urheilija, joka kykenee ”rytmin muutokseen” on vaikea vastustaja
·       pelaaja joka kykenee vaihtamaan on sopeutuva pelaaja, joka voi viedä suorituksensa monenlaisiin vaihtuviin ympäristöihin ja tilanteisiin

 Yksipuoleisuus luo ongelmia ja epätasapainoisen lähestymistavan, jossa on selkeitä heikkouksia ja jota vastaan on helppo pelata tai kilpailla.

Tietoisien lähestymistapojen valintojen kautta päästään tilanteeseen, jossa itse ollaan puikoissa eikä heittelehditä pelin tai uran vaihtuvien tilanteiden vietävänä. Valinnat eivät välttämättä osu aina oikeaan, mutta päättäväinen oma strategia ja suunnitelma on itsessään mielekästä ja useimmin tuloksellista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti