URHEILUA ANALYYTTISESTI TAI FIILISTELLEN

Lueskelin uudestaan tuttua organisaatioiden rakennetta ja kehittämistä käsittelevää kirjaa (Understanding the theory and design of organizations / Richard L. Daft) ja törmäsin kiinostavaan jaotteluun. Jako vois jäsentää aika hyvin sitä urheilusuorituksen analysoivaa ja fiilistelevää katsomista, josta mainitsin aiemmassa tekstissä ja kyllähän ajatusta voi soveltaa urheiluun laajemminkin. Kirjassa käsiteltiin mm. yrityksen organisaatiomuotoja, toimintatapoja ja kehitysvaiheita ja yksi jaottelu oli orgaanisen ja mekanistisen organisaation välillä. Niihin liitetyt jutut ja piirteet on havainnollisia, vaikkakin jo monesta yhteydestä tuttuja... Oppimisteorioissakin on paljon näitä piirteitä mutta termit on muita.

Mun mielestä perusidea jaottelussa vois olla vähän sama kuin erot soittamaan oppimisessa joko korvakuulolta tai nuoteista. Korvakuulolta soittaminen olis esimerkki orgaanisesta toimintatavasta ja nuoteista soittaminen taas mekanistisesta. Mekanistista tekemistä leimaa analyysi, ennakoitavuus, säännöt ja niiden noudattaminen, hierarkiat, perinteet, jäykät rakenteet jne. Esimerkkinä tästä vaikka klassinen musiikki sekä sen vakiintuneet muodot ja kieli. Urheilussa mekanistista tekemistä edustais joku perinteinen, isoilla resursseilla varustettu ja tarkkaan tutkittu urheilulaji, jossa on hyvin vakiintuneet harjoittelumenetelmät, organisaatiot, kilpailut, toimintatavat, näkökulmat jne.  Aikaisemmin mainitsemani futiksen videoanalyysi systeemi Prozone vois helposti edistää tätä mekanistista tapaa, vaikka se tietysti riippuu käyttötavasta.  

Orgaaniselle toiminalle on taas ominaista joustavuus, tiedostamattomuus, matala hierarkiset organisaatiot, luovuus, yllätyksellisyys, uudet näkökulmat... Musiikin puolella tätä orgaanista tapaa vois edustaa vaikka punk, pelimannimusiikki tai itseoppineet bluesmuusikot. Urheilun puolella tämän tyyppistä rentoa, epämuodollista ja kevyttä toimintatapaa löytyisi ehkä uusista lajeista kuten lumilautailu, salibandy, X Games jne. Toisaalta myös lajeissa, joissa ei ole taloudellisia resursseja syvään analyysiin tai monimutkaiseen toiminnan organisointiin, saatetaan päätyä toimimaan kevyemmän orgaanisen toimintamallin mukaan, vaikka laji itsessään olisi vakiintunut ja perinteinen. Tamperelaisena täytyy orgaanisesta oppimisesta tietysti nostaa esiin lätkän puolelta legendaarinen höntsykulttuuri.

Yrityspuolella on olemassa yleisesti hyväksytty näkemys siitä, että mekanistinen organisaatio menestyy silloin, kun ympäristö on vakaa ja tavoitteet ennakoitavia. Orgaanista toimintamallia kaivataan taas silloin, kun pyritään reagoimaan ennakoimattomaan ympäristöön ja nopeisiin tavoitteiden muutoksiin. Oma lähtökohta ja aiheen ydin on ehkä se, että samoin kuin yrityksessä myös urheilusuorituksen kehittämisessä toiminta tulisi olla tasapainossa tavoitteen ja ympäristön kanssa em. toimintamallien osalta. Useissa tapauksissa mekanistisen ja orgaanisen toimintatavan tulee olla myös keskenään tasapainossa. 

Urheilun arjessa tämä vois tarkoittaa sitä, että urheilusuoritus tai valmistautuminen ei saa olla päämäärätöntä heilumista, jossa ei ole selkeätä struktuuria ja tavoitteita, mutta toisaalta siitä ei myöskään saa tulla elotonta, teoreettista, jäykkää ja joustamatonta ennakkosuunnitelman toteuttamista. Arjessa valmentaja edustaa usein mekanistista analyyttisuutta ja urheilija tai joukkue taas sitä tiedostamatonta, orgaanista ja intuitiivistä kuvaa suorituksesta. Tälläiset mustavalkoiset vastakkainasettelut on aika epärealistisia ja vähän vaarallisiakin, mutta ehkä idea, jota haen tulee sen kautta selväksi.

Urheilussa on tähän liittyen muutamia kiinnostavia juttuja. Urheilu on periaattessa malliesimerkki vakaasta ympäristöstä ja äärimmäisen selkeästä tavoitteesta, joka periaatteessa vaatisi hyvin mekanistisen organisaation ja toimintatavan. Urheilusuoritus on äärimmäisen tarkkaan säännöstelty tapahtuma, jossa on hyvin pitkään ennalta tiedossa lähes kaikki muuttujat ja ennenkaikkea suorituksen tavoite. Urheilun ominaispiirre on se, että säännöt on pienintä detaljia myöten tarkkaan sovittu toisin kuin yritysten toimintaympäristössä, jossa Apple tai vastaava saattaa yhtäkkiä päättää, että maalitolpat siirretäänkin nyt tänne ja peliväline onkin tänä vuonna ihan eri kuin viime vuonna. Urheilulajeja on kuitenkin aika erilaisia ja orgaanisen oppimisen merkitys varmasti kasvaa, mitä monimutkaisempi ja ennakoimattomampi palloilun joukkuelaji on kyseessä. Toisaalta kuten aiemmin kirjoitin, voidaan ainakin futis purkaa jäätävällä tarkkuudella palasiksi ja saada näyttämään kokoelmalta suhteellisen yksinkertaisia lainalaisuuksia.  

Suomalaisen urheilun ja erityisesti suomalaisen huippu-urheilun näkövinkkelistä kiinnostavaa on se, että mekanistisessa ympäristössä hyvin pärjäävät useimmiten isot ja suurilla taloudellisilla resursseilla varustetut hyvin järjestäytyneet organisaatiot, joilla on tiukat toimintatavat, yksityiskohtaiset mittarit ja arviointijärjestelmät, standardisoidut työtavat jne. Kuitenkin aika harvassa lajissa Suomessa on realististisia mahdollisuuksia kilpailla taloudellisissa resursseissa kansainvälisten kilpakumppaniensa kanssa ja usein päädytään toimimaan löyhän ja matalan hierarkian vapaaehtoistoiminnan kautta. Tämä taas muistuttaa sitä vastakkaista eli orgaanista toimintatapaa. Yksilöllisiä huippusuorituksia voi tietysti kasvaa kaikissa ympäristöissä, mutta massojen, isojen linjojen ja idean tasolla kuitenkin jotain tämän suuntaista.

Tässä voi olla se pieni sisäänrakennetun ristiriidan paikka, jos tavoitteet tosiaan ovat kv. huipulla. Suomen tyyppisissä pienissä maissa ja pienissä lajeissa saattaa käydä niin, että päädytään kirjan varoittelemaan ristiriitaan toimintaympäristön ja tavoitteiden sekä organisaation sisäisen rakenteen välillä. Vakaassa ympäristössä ja selkeästi määrittelyissä tavoitteissa, kuten vaikka klassisessa musiikissa, baletissa ja perinteisissä urheilulajeissa saataisiin huippusuorituksia aikaiseksi paremmin sillä isolla mekanistisella organisaatiolla ja tiukoilla toimintatavoilla. Tää vois tarkoittaa esim. vahvaa tutkimus/ohjausyksikköä sekä jonkinlaista tiukalla kurilla varustettua ja hyvin resurssoitua, kattavaa akatemia tai sisäoppilaitossysteemiä, joka jalkauttaa ja arvioi pureskeltujen tietojen ja taitojen kehittämisen. Selkeästi määritellyt tavoitteet hyötyisivät siis isosta ja tiukkasta organisaatiosta, mutta organisaatio ja toimintatavat ovat kuitenkin löyhiä ja kevyitä, koska muunlaisten rakentamiseen ei ole resursseja. 

Näissä toimintavoissa on kiinnostavia eroja myös oppimista ohjaavien mielikuvien kannalta. Myös orgaanisissa toimintamalleissa kuten punkissa, kadunvarsilla soitetussa bluesissa tai lumilautailussa on paljon toistuvia lainalaisuuksia ja rakenteita, mutta suhtautuminen niihin on erilaista kuin mekanistisessa. Näitä lainalaisuuksia, sääntöjä tai näkökulmia ei välttämättä analysoida, pueta sanoiksi eikä niistä ole yhteisiä yhtä tiukkoja sopimuksia, kuten vastaavissa vanhoissa lajeissa. Mielikuvat on siis tiedostamattomampia ja intuitiivisia. Perinteisissä lajissa on taas voitu jo hyvin varhaisesta iästä lähtien ajaa sisään jotain lajin omia lainalaisuuksia, tyylejä, taktiikoita jne., jotka on valmiiksi tiukasti pureskeltu ja sovittuja.

Yhteistä on kuitenkin se, että molemmissa malleissa on paljon mielikuvia ja tämä on yhteistä erityisesti molempien tyylien huippusuorituksille. Kaikkein heikoin tilanne ja oppimisprosessi muodostuu silloin kun kaikenlaisista mielikuvista on puutetta eikä löydy toisaalta analyyttistä tietoa tai toisaalta höntsyjen kautta tullutta perstuntumaa siitä, miten lajin sisäiset lainalaisuudet toimivat. Eli vaatipa laji analyyttistä tai fiilistelevää katsomista, sitä tulisi tehdä paljon. Lajia on opiskeltava, vaikka opiskelu voi eri lajeissa tarkoittaa aika eri asioita. 

Itse näkisin, että todellisessa huippusuorituksessa molempien mallien mukainen toiminta ja molemman tyyppiset mielikuvat on viety huippuunsa. Käytännössä se voisi urheilussa siis tarkoittaa nuoria lahjakkaita urheilijoita, jotka katsovat paljon suorituksia ja joilla tätä kautta on fyysisen suorituskyvyn lisäksi paljon intuitiivisia ja orgaanisia mielikuvia sekä malleja. Näitä sitten kehitetään huippuunsa viritetyllä analyyttisella, kurinalaisella, mekanistisella työskentelyllä myöhäisemmässä vaiheessa. 


Sekä höntsyjen kautta tulevaa tiedostamatonta osaamista että analyysin kautta tulevaa tietoista osaamista tulee kuitenkin yhtä lailla tukea.

MAALIVAHTIPELIÄ - JPY:N ARTIKKELI 3

Kirjoitin 2009 Jalkapallon pelaajayhdistyksen Players -lehteen kolme artikkelia maalivahtipelin tarkastelusta ja kehittämisestä. Tässä artikkeleista kolmas.

Jatkuva valmius - 

Maalivahdin pelaamisen kulmakivi

Tähän artikkeliin nostimme Juholan Markuksen kanssa tarkasteltavaksi yhden maalivahdin keskeisimmistä tehtävistä. Me ex- maalivahdit halusimme erityisesti kiinnittää huomiota ja herättää keskustelua maalivahdin valmiudesta. Valmius on maalivahdin pallotonta pelaamista ja ajallisesti se on ottelussa maalivahdin työskentelyn ylivoimaisesti suurin osa-alue. Maalivahdin valmiudella on suora yhteys maalivahdin muiden suoritusten onnistumiseen, sillä huippuvenytysten, vaivattomien perustorjuntojen ym. suoritusten taustalta löytyy poikkeuksetta laadukas valmius edeltävissä tilanteissa.

Valmius on tärkeä lähtökohta tarkastelulle myös siksi, että se on ottelussa yksi harvoista osa-alueista, joka on 100 %:sti maalivahdin omassa kontrollissa. Lähes kaikki muut maalivahdin tehtävät ovat riippuvaisia ottelun tapahtumista ja kenttäpelaajien tekemisistä. Toistamalla oma valmius laadukkaana saadaan hyvät lähtökohdat onnistuneen suorituksen muille osa-alueille kerta toisensa jälkeen. Huippuvahtien valmius on myös helppo matkittava jo aivan pikkujunnuille, toisin kuin heittäytymiset ylänurkkiin.

Millaista maalivahdin valmius on?

Valmiudella voidaan tarkoittaa liikkumisen, jalkatyön, sijoittumisen sekä varsinaisten valmius- ja torjunta-asennon yhteispeliä. Jokaisella on näihin oma tyylinsä, mutta joitakin peruslinjoja on löydettävissä. Eroja löytyy mm. valmiusasennon leveydestä ja syvyydestä, asennon etupainoisuudesta, jalkatyössä olevien askelten määrässä, käsien paikassa, sijoittumisessa jne. Erilaisilla valmiustyyleillä suora yhteys siihen, minkä tyyppiset vahvuudet ja heikkoudet maalivahdille muodostuu, millaisia torjuntoja hän tekee ja miten hän pelaa pelin eri tilanteet. Valmius muuntuu jatkuvasti riippuen siitä, miten ja missä vastustajan hyökkäys etenee.

Ensimmäinen ja keskeisin elementti valmiudessa on kuitenkin aina eläytyminen peliin ja palava halu torjua kaikki pallot. Ilman pelitapahtumiin heittäytymistä ja niihin jatkuvaa reagointia muu keskustelu aiheesta on tyhjänpäiväistä. Vaikka peliin tempaudutaan mukaan, on silti tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millä tavalla tai missä asennossa maalivahti pelitapahtumien edetessä liikkuu. 

Meillä Suomessa on viime vuosina ollut erinomaiset mahdollisuudet laadukkaan maalivahtipelin seuraamiseen sekä miesten että naisten puolella. Maajoukkuevahtimme ovat maailman kärkeä ja liiga on pullollaan hyviä vahteja. Esim. tamperelaisia junnuja on hemmoteltu kuvassa olevan Kavenin Mikon hienolla maalivahtipelillä jo yhdeksän kauden ajan. Toivottavasti Mikon laadukasta valmiutta nähdään Tampereella jatkossakin.

Maalivahdin valmius on aina etupainoista

Ylivoimaisesti keskeisin elementti maalivahdin valmiudessa on maalivahdin työn vaatima etupainoisuus. Ottelussa kaikki tapahtumat ovat maalivahdin edessä. Pysäytettävä pallo tulee edestä ja myös mahdollinen ulostulo tai peittäminen vaatii eteenpäin suuntautuvaa liikettä. Maalivahdin tulee kyetä pitkiäkin aikoja liikkumaan ja vaihtamaan suuntaa jatkuva etutaivutus ja etupaino rennosti säilyttäen.

Takapainoisuus on maalivahdin vihollinen numero yksi, ja tästä syystä kovin pystyssä pelaavia maalivahteja on vähän. Esimerkiksi taaksepäin kaatuminen lähitorjunnoissa, usein toistuvat jalkatorjunnat tai heittäytymisten suuntautuminen takaviistoon voivat olla merkkejä huonosta etupainosta. Myös korostuneesti päkiöillä (tai varpaillaan) liikkuminen usein aiheuttaa kriittisellä hetkellä painon putoamisen koko jalkaterälle alas ja taaksepäin. Lähes järjestäen huippuvahtien liikkumisessa etupainoisuuden elementit ovat erityisen korostuneita koko ottelun ajan.

Fyysisesti etupainon säilyttäminen liikkeessä vaatii vahvaa keskivartaloa sekä keskivartalon tarkkaa hallintaa. Keskeisessä roolissa ovat myös erityisesti pakaralihakset, joiden avulla kannatellaan päätä ja ylävartaloa etutaivutuksessa.

Maalivahti laskee valmiudessa painopistettään alas joustamalla polvista

Toinen keskeinen elementti valmiudessa on jalkojen toiminta ja jalkatyö. Tämä liittyy saumattomasti edelliseen etupainoon, sillä ilman tukevaa asentoa etutaivutuksen säilyttäminen liikkeessä käy mahdottomaksi. Päkiöille tai varpaille ”nousun” sijasta maalivahdin jalkatyössä on tyypillistä vahva jousto polvista alaspäin. Kyky liikkua rennosti ja räjähtävästi painopiste alhaalla polvista joustamalla yhdistää liki pitäen kaikkia eri pallopelien huippuja.

Joustamalla voimakkaasti alas ja säilyttämällä painopisteeltään matalan asennon maalivahti takaa itselleen muutamia seikkoja. Se antaa vahvan tasapainon sekä suunnanmuutoksille että perustorjunnoille. Tästä tasapainoisesta asennosta kädet on helppo viedä perustorjunnoissa tarkasti ja vahvasti pallolle kaikkialla vartalon ja jalkojen ympärillä. Etuna on myös se, että tämän matalan asennon avulla jaloissa säilytetään koko valmiuden ajan paljon ladattua energiaa, joka voidaan milloin tahansa purkaa viiveettä räjähtävänä liikkeenä tai heittäytymisenä ilman ns. esikevennystä.

Maalivahdin valmiutta voisi verrata pelin intensiivisissä vaiheissa vaikkapa koripallon puolustavan takamiehen liikkumiseen 1v1 tilanteessa. Varsinaisissa torjuntatilanteissa ja etenkin vapareissa huippumaalivahdin asento saattaa ajoittain muistuttaa jopa tenniksen syötön tai lentopallon takakenttäpelaajaan iskulyönnin vastaanottoa.

Jatkuva valmius jo oman joukkueen ollessa pallollisena

Maalivahdin valmius pelissä on pitkäkestoista ja jatkuvaa. Se alkaa jo oman joukkueen ollessa pallollisena ja jatkuu koko vastustajan hyökkäyksen ajan tehostuen pallon tullessa lähemmäs maalia. Ottelussa, toisin kuin laukausharjoituksessa, maalivahti ei tiedä mihin hänen tulee seuraavaksi liikkua eikä hän tiedä milloin tai mistä laukaus tulee. Pelitilanteen vaatiman valmiuden pitkäkestoisuus ja ennakoimattomuus kannattaa ottaa huomioon harjoittelussa ja pyrkiä kehittämään valmiutta, joka toimii ennen kaikkea ottelussa eikä vain monotonisessa laukausharjoituksessa.

Mielikuvien jalkauttaminen harjoitteluksi ja valmistautumiseksi

On tärkeää, että mielikuvien muodostamista tuetaan, mutta se on silti haasteena pieni verrattuna laadukkaiden mielikuvien muokkaamiseen toimivaksi harjoitteluksi. Ideoiden ja näkökulmien jalkauttaminen toimivaksi käytännön työksi on aina mittava ja pitkäjänteisyyttä vaativa haaste liikuttiinpa sitten yksilö-, seura- tai kansallisella tasolla. Painottamalla pelinomaista ennakoimattomuutta ja pitempi kestoista valmiutta saadaan kuitenkin helposti lisämaustetta perinteisiin maalivahdin laukausharjoitteisiin. Erityisesti syvyyssuuntainen liikkuminen ja takaperin liikkuminen ovat alueita, jotka jäävät helposti liian vähälle huomiolle. Valmiusasennon vahvistaminen ja räjähtävä voimantuotto maalivahdille tyypillisistä asennoista voi myös antaa toimivia suuntaviivoja fyysiselle harjoittelulle.

Mielikuvia terävöittämällä ja uusia näkökulmia hakemalla saadaan parhaimmillaan mielikuvitus lentoon oman tai valmennettavan harjoittelun suunnittelussa. Kaikki nämä mielikuvat odottavat kerääjäänsä jokaisessa katsomassamme ottelussa. Työn iloa laadukkaitten suomalaisten maalivahtimielikuvien kokoamiseen ja niiden jalkauttamiseen harjoittelussa!!  

MAALIVAHTIPELIÄ - JPY:N ARTIKKELI 2

Kirjoitin 2009 Jalkapallon pelaajayhdistyksen Players -lehteen kolme artikkelia maalivahtipelin tarkastelusta ja kehittämisestä. Tässä artikkeleista toinen.

Mielikuvia maalivahdin tehtävistä ottelussa

Players lehden toimituksessa oli tehty tiukka linjanveto ja edelliseen artikkeliini oli lisätty ”Teuvo opastaa”- varoitusmerkintä. Ikävä kyllä mitään huumoripläjäystä ei nytkään ole tiedossa. Opastavasta sävystä voisin siirtää ainakin hivenen vastuuta myös artikkelien suuntaviivoista vastaavan Juholan Markuksen suuntaan. Sisälläni asuva humoristi jätetään nytkin odottamaan vuoroaan. 

Tässä artikkelissa tarkoituksenani olisi pohtia hiukan maalivahtipelaamisen kiemuroita ja peruslähtökohdaksi nousee taas ottelu ja tällä kertaa maalivahdin toiminta siinä. Päällisin puolin taitavan maalivahdin määritteleminen vaikuttaa kovin simppeliltä, sillä perinteisen näkökulman mukaan paras maalivahti on se, joka ei päästä yhtään palloa selkänsä taakse. Tässä lähtökohdassa on kuitenkin pulmia taidon oppimisen tai opettamisen näkökulmasta, sillä epämääräisen negaation kautta se kertoo meille ainoastaan, mitä maalivahti ei saa tehdä ja minne pallo ei saa päätyä. Tilanne olisi sama, jos koripalloilijalle annettaisiin ohjeeksi, että pallo ei saa mennä ohi korista.

Jäsentämällä maalivahdin suoritusta ottelussa positiivisemmin ja tarkemmin saadaan huomattavasti paremmat lähtökohdat maalivahdin taitojen kehittämiselle. Taitava maalivahti on siis sellainen, joka suorittaa laadukkaasti ja tasaisesti kaikki ottelussa vastaan tulevat tehtävät. Itse olen löytänyt ottelusta ainakin seuraavanlaisia maalivahdin tehtäviä tai suorituksen vaiheita:

• Valmius läpisyöttöön
• Valmius keskitykseen
• Valmius torjuntaan
• Keskitysten, syöttöjen, irtopallojen ym. katkot ja päätöksenteko näihin
• Peittäminen ja 1v1 pelaaminen
• Torjunnat
• Ohjaaminen ja kommunikaatio
• Avaukset ja jaloilla pelaaminen
• Pelattavaksi hakeutuminen
• Erikoistilanteet
• Lepo

Suorituksen pilkkominen pienempiin osiin on tyypillinen tapa tarkastella ja kehittää monenlaista osaamista. Oman jäsennykseni taustalla on ollut pyrkimys aktivoida valmentajia sekä pelaajia muodostamaan oma käsityksensä maalivahdin tehtävistä aiempaa monipuolisemmin ja herättää aiheesta keskustelua. Maalivahti tekee ottelussa valtavan paljon muutakin kuin vain torjuu ja avaa palloja. Esittämäni tyyppisellä suorituksen jäsennyksellä voi katsoa olevan esimerkiksi seuraavanlaisia vahvuuksia:

-       Maalivahdin pelistä muodostuu ehjä kokonaisuus, jossa suoritetaan laadukkaasti jotakin em. tehtävistä ottelun jokaiselle hetkellä. Tätä kautta saadaan muodostettua peliin jatkuvuutta ja mielekästä flow-tunnetta, jossa ajatukset ovat täysin tässä hetkessä ja kyseisessä tehtävässä eivätkä ne karkaa esimerkiksi katsomossa olevaan tyttöystävään, edelliseen/seuraavaan torjuntaan tai ottelun lopputulokseen.

-       Tehtävien vaihtumisen konkretisointi ja pelin kulun kuvaukset auttavat jäsentämään ottelun tapahtumia ja kehittämään nuoren pelaajan pelikäsitystä. Ottelun vaiheiden ja maalivahdin tehtävien järjestykselle löytyy säännönmukaisuutta ja opitaan tunnistamaan pelin toistuvia tapahtumaketjuja.

-       Purkamalla suoritus palasiksi voidaan maalivahdille suunnitella henkilökohtaisesti toimivia, yksityiskohtaisia strategioita ja toimintatapoja ottelun eri vaiheisiin.

-       Vaikka maalivahti ei olisi tehnyt ottelussa yhtään torjuntaa, voidaan jäsennyksen avulla aina arvioida ja antaa laadukasta palautetta suorituksen muista osa-alueista. Näin päästään mustavalkoisesta maalitilanteiden kautta lähestymisestä kokonaisvaltaisempaan suorituksen tarkasteluun ja palautteen antoon. Palaute ja itsearvio voidaan myös tehdä samoina toistuvien teemojen kautta.

-       Suorituksen jäsennys ja tuntemus antavat pelinomaisia ideoita taktiikan, tekniikan ja fysiikan harjoitteluun ja suuntavat niitä erityisesti oman tai valmennettavan suorituksen kannalta keskeisille osa-alueille.

-       Organisaatioiden tasolla päästään suorituksen syvällisen ymmärtämisen kautta luomaan maalivahdin toimintaa edistäviä pelejä, leikkejä, harjoitteita ja harjoitteluympäristöjä eri-ikäisille ja -tasoisille maalivahdeille.

-       Valmiuden tarkastelulle ja korostamiselle on monia mielenkiintoisia perusteluja, joista enemmän seuraavassa artikkelissa. Perusajatuksena se, että maalivahdin laadukas valmius on eri asia kuin passiivinen ”odottelu”. Valmiuden laatua tulee tarkastella ja kehittää.

-       Suorittaako maalivahti kyseisellä hetkellä oikeaa tehtävää? Jäsentelyn kautta löydetään kullekkin pelin vaiheelle oikeat tehtävät. Onko nyt esimerkiksi oikea aika ohjata omaa hyökkäystä vai tulisiko sen sijaan valmistautua jo mahdolliseen läpisyöttöön? jne...

-       Suoraviivaisen voittamisen, häviämisen tai päästettyjen maalien tarkastelu on pitemmän päälle kovin yksiulotteista ja tylsää. Pelin jakaminen pieniin osiin auttaa muovaamaan entistä mielekkäämpää ja laadukkaampaa kuvaa jalkapallo-ottelusta. Sen kautta opimme nauttimaan maalivahtipelaamisen ja pelin pienimmistäkin hienouksista.

-       Purkamalla suoritus palasiksi saadaan yksityiskohtainen kuva omasta suorituksesta ja tavoitteesta eli huippusuorituksesta, johon pyritään. Suorituksen tuntemus toimii siis karttana, jonka avulla suunnistetaan omalta lähtötasolta kohti huippusuoritusta.

Maalivahtipelaamisen tarkan jäsentämisen ja yksittäisten osa-alueiden analyyttisen tarkastelun ylivoimaisesti suurin heikkous on sen potentiaalinen jäykkyys ja teoreettisuus työkaluna. Tästä syystä korostaisinkin tarvetta muodostaa itselle sopiva oma jäsennys tai näkökulma, joka kuvaa omaa suhdetta pelaamiseen tai valmentamiseen. Olen tietysti kovin tietoinen oman näkökulmani teoreettisuudesta, mutta mihinkäs kissa raidoistaan pääsee. Aikoinaan jo Puolustusvoimien Urheilukoulussa jalkapalloilijoiden valmentaja Pentti Musakka lätkäisi minulle filosofi- lempinimen. Varoitusmerkintää kaivattiin siis jo silloin, ja eiköhän tämänkin artikkelin varoitusmerkintänä voisi yhtä hyvin olla vaikka ”Teuvo filosofoi”.

Toinen tämän tyyppisen jäsentelyn heikkous on sen sanallinen muoto, joka tavoittaa pelin tapahtumat kovin rajallisesti. Sanallinen muoto ei ole kuin hivenen numeroita tarkempi tapa ilmaista kentän tapahtumia. Sanallisen ilmaisun rajallisuudesta on mielenkiintoista tutkimustietoa esimerkiksi kasvojen tunnistamisprosessin osalta. Ihmisellä on hämmästyttävä kyky tunnistaa, erotella ja muistaa suunnattomalla nopeudella valtava määrä ihmiskasvoja niiden mittasuhteiden ja piirteiden perusteella. Tieteellisissä tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että tämä erottelukyky saattaa häiriintyä, jos tunnistettavia kasvoja pyritään prosessin aikana kuvailemaan sanallisesti. Sanallisen kuvauksen kautta tunnistusprosessi siirtyy aivojen kielelliselle alueelle, joka on huomattavasti hitaampi ja kömpelömpi, eikä tunnistus enää onnistukkaan yhtä tarkasti ja nopeasti.

Jalkapalloon tällä on potentiaalisesti mielenkiintoisia yhtymäkohtia. Tutkimuksissa on todettu, että ainakin shakin suurmestari Susan Polgar käyttää tätä äärimmäisen nopeaa ja tehokasta kasvojen tunnistusaluetta myös shakkilaudalla toistuvien tilanteiden tunnistamiseen. Maalaisjärjellä ajateltuna jalkapallon kaltaisessa nopeassa pelissä tämän tyyppisten ”pattern recignition”- taitojen kehittyminen on äärimmäisen tärkeätä. Itse uskoisin, että huippu-urheilijoiden aivoista opitaan aikanaan tunnistamaan aivan vastaavanlaisia äärimmäisen kehittyneitä ”toistuvien mallien ja kuvioiden tunnistusprosesseja”, jotka eivät toimi aivojen sanallisella tasolla.

Seurauksena edellisestä ajatuksesta on tietysti se, että sanalliset jäsennykset näyttäytyvät kömpelöinä ja niiden toimivuus tässä yhteydessä täytyy asettaa ainakin osittain kyseenalaiseksi. Parhaiten toimiva virike ja opetusmateriaali nuorelle pelaajalle onkin elävä tilanne tai ainakin liikkuva kuva. Tämän pohjalta oman videomateriaalin kerääminen alkaa olla jo hyvällä mallilla ja olen saanut kasaan maalivahtipelaamisen eri osa-alueista ja  perustehtävistä mukavan määrän videoclippejä, joissa tulee esiin erilaisia tyylejä, pelitapoja ja strategioita. Ensimmäiset käytännön kokeilut videon käytöstä maalivahtipelaamisen osa-alueiden jäsennyksessä ovat junnujen kanssa takana, ja aika näyttää minkälaiseksi tämän tyyppinen videotyökalu voisi rajallisilla resursseilla muodostua ja onko sen käyttö alkuunkaan mielekästä.  

Missä määrin tälläisillä työkaluilla voitaisiin tehostaa maalivahdin taitojen oppimista tai opettamista? Kuinka avointa ottelun katsominen ja omaksuminen tulisi pelaajalle olla tai kuinka aktiivisesti sitä tulisi ohjata valmiilla jäsennyksillä? Oma pelaaminen ja matsien katsominen kokonaisvaltaisen ja aktiivisen futiskulttuurin ympäröimänä lienevät kuitenkin edelleen ne kaikkein tehokkaimmat menetelmät kehittää myös maalivahtipelaamisen tuntemusta. Tälläiseen kokonaisvaltaiseen kulttuurin ja yhteisöllisyyden kehittämiseen tuleekin pyrkiä kaikin keinoin, ja toivottavasti omat näkökulmatkin voisivat omalta osaltaan olla tätä tavoitetta edistämässä ainakin tamperelaisen maalivahtikulttuurin tasolla.

Em. kaltaisten menetelmien tai jäsennyksien tavoitteena on luonnollisesti tukea juuri aivojen salamannopeiden tunnistus- ja päätöksentekoprosessien kehittymistä eikä tuottaa onttoa retoriikkaa tai jäsennysten mekaanista toistoa. Uskoisin, että avaintekijäksi nousee se, kykeneekö luodut oppimisen olosuhteet sekä tarjotut näkökulmat aidosti inspiroimaan pelaajaa tai valmentajaa. Päinvastainenkin lopputulos on mahdollinen, jos tarjolla on valmiiksi pureskeltuja ideoita tai rajoittavia ja ahtaita näkökulmia. Keskeistä on, että jokainen innostuu luomaan oman, itseään inspiroivan näkökulman jalkapallon eri osa-alueista, sillä vain rakentamalla oman näkökulmansa voi taata itselleen hanskan lailla sopivan lopputuloksen. Oppimisen ohjaajan rooliksi nousee tämän hanskan räätälöinti yhdessä oppijan kanssa hänen jatkuvasti muuttuvia tarpeitaan mukaillen.

Työn iloa futismielikuvien luontiin ja niiden jalkauttamiseen laadukkaampana valmistautumisena ja suorituksena!

MAALIVAHTIPELIÄ - JPY:N ARTIKKELI 1

Kirjoitin 2009 Jalkapallon pelaajayhdistyksen Players -lehteen kolme artikkelia maalivahtipelin tarkastelusta ja kehittämisestä. Tässä artikkeleista ensimmäinen.

                                  Lähtökohtana pelin katsominen

Jalkapallo-ottelua voi katsoa monella eri tavalla. Ensikertalainenkin katsomossa ymmärtää voittamisen kiehtovuuden, mutta harjaantunut silmä tavoittaa kentällä nautittavia hienouksia silloinkin, kun kentän tapahtumat vaikuttavat päällisin puolin tylsiltä. Myös jalkapallon kohdalla kauneus on mitä suurimmassa määrin katsojan silmässä.  

Katsojan silmän lisäksi myös nuoren pelaajan ja nuoren valmentajan silmä vaatii harjaantumista. Itsekkin olisin mieluusti pelannut omalla urallani enemmän, mutta päädyin katsomaan peliä sivusta suhteellisen paljon penkkikomennusten ja loukkaantumisten ansiosta. Urani loppupuolelle eteeni tuli Heartsissa erityisen pitkä penkkikomennus Craig Gordonin (tällä hetkellä Sunderland) lyödessä itsensä kerta heitolla läpi kansainväliselle huipulle. Tuolloin vasta 19- vuotiaan Craigyn taloudellisen eleetön tekniikka ja kokonaisuutena vaivaton suoritus alkoi vaatia lähempää tarkastelua.

Iän myötä malttia oman suorituksen purkamiseen oli alkanut hieman kertyä, joten tällä kertaa onnistuin ottamaan vastaan tarjotun mahdollisuuden oman silmäni harjaannuttamiseen. Penkkikomennus tuntui loputtoman pitkältä ja karheiden penkkien jäljiltä tikkuja tuntuu välillä vieläkin löytyvän takalistosta. Tavallaan olen silti kiitollinen tuosta jaksosta urallani. Silmäni avautuivat maalivahtipelaamisen hienouksille entistä syvemmin. Kun lisäksi joukkuepelaamisen kiemuroita avattiin analyyttisen valmennusjohdon videopalavereissa parikin kertaa viikossa, voi jälkikäteen sanoa, että oma näkökulmani peliin muuttui kerta heitolla.

              Suorituksista omaksuttu kuva oppimisen taustalla

Pelistä omaksuttu kuva on aivan keskeinen lähtökohta oman suorituksen muodostumiselle. Omaksumamme yksityiskohtainen ja laadukas kuva pelistä ja suorituksista tarjoaa meille lähes rajattomat mahdollisuudet kehittää itseämme pelaajana tai valmentajana. Toisaalta epämääräinen ja jäsentymätön mielikuva voi rajoittaa tätä kehitystä tai jopa pysäyttää sen alkutekijöihinsä. Harjoitteluinnon lisäksi nuori pelaaja ja valmentaja tarvitsevat myös intoa pelin katsomiseen ja opiskeluun.

Ottelusta omaksutun kuvan muodostuminen onkin sitten jo monimutkaisempi juttu eikä se muodostu vain katsomalla jalkapalloa. Kuvaa pelistä muokkaavat myös media, kommentaattorit, valmentajat, isät, äidit, sisarukset, pelikaverit ja jopa videopelit. Sanalla sanoen sitä on muodostamassa koko ympäröivä kulttuuri. Tämän sain itse huomata kun oma esikoinen kavereineen ihmettelivät aidosti hämmästyneenä pleikkarista tuttujen saksipotkujen puutetta televisio-ottelussa. Ympärillämme olevat ideat ja ajatukset pelistä luovat meille yhteisen tavan jäsentää ottelua ja keskustella näkemästämme.  

Opimme monin eri tavoin ja nykyisenä kasvatustieteen opiskelijana erilaiset oppimisprosessit luonnollisesti kiinnostavat itseäni kovasti. Yritys ja erehdyskin voi olla toimiva tapa, mutta matkiminen on usein taloudellisempaa. Varsinkaan alkuvaiheessa pyörää ei kannata keksiä uudelleen, vaikka tavoitteena onkin aikanaan luoda omannäköinen versio vastaan tulleista erityyppisistä huippusuorituksista. Laadukas matkiminen tulee mahdolliseksi vain tuhansien ja tuhansien tuntien katsomisen kautta.

Pelaaja ja valmentaja katsovat peliä eri tavoin ja käyttävät mallisuoritusta eri tarkoituksiin. Valmentajalle on tärkeää osata ainakin jossain määrin analyyttisesti jäsennellä ja vertailla erilaisia suorituksia sekä kommunikoida näkemäänsä sanallisesti. Tämä auttaa valmentajaa suorituksen arvioinnissa, palautteen antamisessa ja suorituksen kehittämisessä kokonaisuudessaan. Nuorelta pelaajalta taas ei voi vielä vaatia oman suorituksen jäsentämistä, vaikka se onkin tavoitteena iän karttuessa. Lapsille ja nuorille pelin katsominen on yhtä keskeistä, mutta heille peli toimii intuitiivisen matkimisen kohteena.

Tuttu mainoslause kehuu futiksen olevan parasta paikan päällä. Tämä pitää paikkansa, sillä vain livenä voimme seurata oman pelipaikan pelaajan suoritusta myös pallottomana. Selkeä kuva ja jäsennys juuri oman pelipaikan huippusuorituksista auttaa harjoittelemaan taitoja, joita juuri minä tarvitsen ottelun aikana. Tarvittavat taidot vaihtelevat suuresti pelipaikasta riippuen ja kaikkia kevätjuhlaliikkeitä ei tarvitse osata.   

Katsomalla toisten suoritusta opimme aktiivisesti neurologisella tasolla. Viime aikaiset tutkimukset osoittavat, että katsoessamme toisten toimintaa aivoissamme aktivoituvat ja vahvistuvat täsmälleen samat alueet ja hermoradat kuin oman toimintamme aikana. Aivojen kannalta pelin katsominen on lähes yhtä tehokasta harjoittelua kuin oma suorituksemme.

Oma näppituntuma pelivuosiltani onkin, että korkeimalle yltäneet pelaajat ja valmentajat olivat useimmiten myös innokkaita ja varsinkin tehokkaita jalkapallon katselijoita. Craig Gordon oli tästä malliesimerkki. Craigyn isä oli ex-maalivahti ja hänen avustuksellaan kotiläksyt oli tehty huolella. Osana kotiläksyä oli ollut luonnollisesti Niemen Antin huippusuoritusten seuraaminen Antin Edinburghin vuosina. Craigyn tyylissä onkin nähtävissä suhteellisen paljon Anttia vaikka monella tavoin he ovatkin hyvin erilaisia maalivahteja.

Ottelun tuntemus erityisen tärkeää myös nuorten harrastustoiminnassa

Ammattilaisen kohdalla harjoittelu periaatteessa tähtää vain ja ainoastaan otteluun ja sen lopputulokseen. Nuorten harrastustoiminnassa sitä vastoin harjoittelulla on sellaisenaan paljon arvoa. Otteluanalyysi on keskeinen työkalu ammattimaisessa lähestymistavassa, mutta väitän, että ottelutapahtumien tuntemuksella on jopa suurempi merkitys nimenomaan nuorten harrastustoiminnassa.

Ilman yksityiskohtaista mielikuvaa pelissä vaadittavista taidoista on seurauksena helposti yksiulotteinen voittamisen ja intensiteetin kautta pelaaminen ja valmentaminen. Usein tähän yhdistyy numeroita painottava lähestymistapa, joka saattaa johtaa esim. pallon hallinnan, syöttöprosentin, rasvaprosentin, sekuntien, senttien tai punttisalilla nostettujen kilojen monotoniseen tarkasteluun. Numerot eivät riittävästi kuvaa yksilön tai joukkueen suorituksen monimuotoisuutta eikä ottelussa vastaan tulevia haasteita.

Ottelun laadukas analysointi ja yksityiskohtaiset tavat jäsentää peliä ovat ammattiurheilun lisäksi keskeisiä erityisesti kun pyritään tekemään nuorten harrastustoiminnasta mielekästä. Menestys tulee ja menee, mutta taitojen oppiminen ja oman sekä joukkueen suorituksen tuunaaminen on nastaa iästä ja tasosta riippumatta. Kirvelevällä tappion hetkellä nuorten maajoukkuessa Jyrki Heliskoski esitti omaan osuvaan tyyliinsä version samasta ajatuksesta: ”Sekä voittamisella että häviämisellä on yhtäläinen kyky viedä ajatukset pois itse työn tekemisestä.”

Työn iloa ja nautinnollisia hetkiä maailman monimuotoisimman ja kiehtovimman pelin parissa sekä kentällä että kentän laidalla! 

KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ VIDEON KÄYTTÖÖN

Edellisessä blogissa (Videon käyttö ammattifutiksen arjessa) tuli hahmoteltua tyypillisen kehitys-/opetusprosessin kulku, joka saattais rullata siis esim. seuraavasti:

1. analysoidaan ja puretaan suoritukset palasiksi, 
2. tunnistetaan keskeiset vaiheet/osa-alueet ja ydinasiat niiden sisällä, 
3. luodaan ja kehitetään keinoja näiden ydinasioiden edistämiseen tai opettamiseen, 
4. arvioidaan suoritusta ja oppimista, 
5. annetaan palautetta ja ohjataan kehittymistä, jonka jälkeen 
6. aloitetaan sykli kerta toisensa jälkeen uudestaan.

Ensimmäinen käytännön päätös videon käyttäjällä on se, mihin em. vaiheista videolla haetaan tukea vai yritetäänkö kerralla ottaa haltuun koko sykli. Toisaalta video voi hyvin olla aluksi valmentajan henkilökohtainen työkalu, johon valmennettavat tai joukkue otetaan mukaan myöhemmin, kun tekniikan käyttö ja ideat ovat jäsentyneet. Videota voi käyttää myös enemmän fiilistelyyn tai mielikuvaharjoitteluun (imagery), joka ei itselleni ole niin tuttua.

Seuraavassa siis yritys kuvata yksi mahdollinen etenemistapa videon käytössä ja kaikki ideat on luonnolliseti lähinnä omilta valmentajilta varastettuja.

KUVAAMINEN JA VIDEOKLIPIT

Videosta täytyisi näkyä kaikki olellinen eli koko suoritus ja tarvittaessa myös valmistautuminen tai muu relevantti (esim. uimarin kuvaaminen veden alta vs. veden päältä). Televisiokuvasta ei esim. pallopeleissä näy pallottomat pelaajat. Tämä on oppimisen kannalta iso pulma, joten ainakin pallopelejä kuvatessa kannattaa säilyttää riittävän laaja kuvakulma.

Videolle tulisi siis pyrkiä saamaan kaikki oleelllinen. Jollekkin oleellista voi olla liikeratojen pienet yksityskohdat tai toiselle koko joukkueen yhteispeli. Nämä tavoitteet vaikuttavat kuvauksen valintoihin ja tarkkuuteen. Kuvan ja kuvauksen laatu on tärkeää, sillä hidastuksien edestakainen veivaaminen on usein hyödyllistä.

KLIPPIEN PÄTKIMINEN JA KARSIMINEN

Futiksessa ym. pitkäkestoisissa lajeissa on tärkeää pätkiä ottelu pienempiin ja helpommin hallittaviin osiin ja ottaa ainakin katkot ym. turha pois. Televisiokuvasta tai vastaavasta kannattaa ottaa ääni , maisemakuvat, yleisö, ym. pois.

Seuraavassa vaiheessa voidaan pitkät yhtäjaksoiset pelitilanteet tai suoritukset pätkiä edelleen lyhyemmiksi ja hallittavammiksi kokonaisuuksi. Tämä jako tyypillisesti tehtäisiin vastaamaan jotain käytössä olevaa suorituksen vaiheiden, tehtävien etenemisen tms. jakoa, joka valmentajalla tai urheilijalla on. Alkuperäinen kokonainen klippi kannattaa useimmiten säästää ja suorittaa leikkely vasta kopiolla. Sama tulos voidaan leikkelyn sijasta saada aikaiseksi myös jollakin videoklipin aikajanaan sidotulla kirjanmerkkijärjestelyllä. Lajeissa, joissa suoritus on lyhyt, klippien pätkimistä ei ehkä tarvita lainkaan vaan voidaan työskennellä kokonaisen suorituksen kanssa.

Ideana se, että mitä lyhyempiä klippejä (esim. pelkkiä uintien tai juoksun lähtöjä, futiksen erikoistilanteita jne...) on käytössä, sitä helpompaa on näiden keskinäinen vertailu ja tätä kautta työskentelystä saadaan tehokkaampaa ja syvällisempää tällä osa-alueella. Oman laajenevan ja sirpaloituvan videoklippikirjaston hallinnointi hankaloituu toisaalta samaa vauhtia. Hallinnoinin keinoista enemmän  alempana.

OLENNAISEN JA YDINASOIDEN TUNNISTAMINEN

Ydinasioiden tunnistaminen on tärkeää ja nämä täytyisi löytää myös jokaisesta suorituksesta sekä analyysiin, opettamiseen, arviointiin tai palautteeseen käytetystä videopätkästä. Liikkuva kuva on täynnä informaatiota ja siitä tulisi suodattaa se keskeinen ydin, sillä muuten helposti luodaan sekavaa kuvaa suorituksesta. Mitä ovat olennaiset asiat omassa lajissa, oman valmennustavoitteen kannalta tai esim. tämän urheilijan/joukkueen kannalta juuri tässä tilanteessa? Tämä tunnistamistyö on haastavaa ja ennen kaikkea valmentajan tai urheilijan omien mielikuvien ja ammattitaidon varassa. Video on työkalu, joka taipuu juuri niin vähään tai paljoon, kuin osaava käyttäjä laittaa sen taipumaan.

Suorituksen katsominen videolta ja paikan päällä alkaa kuitenkin väistämättä muodostaa kuvaa suorituksen säännönmukaisuuksista. Huomaamme, kuinka hyvässä suorituksessa tai suorituksen osa-alueessa näyttää toistuvan nämä seikat ja ne linkittyvät tähän tuolla tavalla ja ongelmia tuottaa tuon tyyppiset seikat. Tuntimääriä ei tässä voi juurikaan oikoa, mutta uskon, että valmentajan ja urheilijan katsomisesta voidaan tehdä hyvällä ohjauksella  tehokkaampaa. Ydinasioden tunnistamisen kautta päästään myös muodostamaan motivoivia, konkreettisia ja oikeanlaisia tavoitteita.

YDINASOIDEN KEHITTÄMINEN TAI OPETTAMINEN

Tässä video on omimillaan. Kun ydinasiat on tunnistettu ja tavoitteet asetettu, homma toimii parhaimmillaan kuin junan vessa. Ideana:

1. Katso tätä suoritusta, 
2. kiinnitä huomio tähän ydinasiaan ja 
3. MENE JA MATKI! 

Aiemmissa kirjoituksissa mainitsin urheilusuorituksen oppimisprosessin visuaalisuudesta. Yksinkertaisimmillaan tämä visuaalinen oppimisprosessi toimii katsomalla näitä ydinasioita ja antamalla matkimisen tehdä pikku hiljaa tehtävänsä. Ongelmia tuottaa se, jos ympäristö on virikkeiltään kovin köyhä. Sanallisen ohjaamisen kanssa tulee pysyä kohtuudessa, sillä urheilusuoritus ei ole ensisijaisesti kielen kanssa pelaamista.

Ilman intensiivistä katsomista, voimakkaita visuaalisia mielikuvia ja näitä seuraavaa luontevaa matkimisprosessia päädytään helposti turhauttavaan yrityksen ja erehdyksen kautta etenevään oppimiseen, jossa määränpää ei ole kirkkaana selvillä. Videon avulla päästään helposti suorituksen konkreettisiin asioihin käsiksi ja voidaan asettaa käytännöllisiä tavoitteita. Esim: "Haluan, että tässä tilanteessa pelaaminen tai suoritus näyttää samalta kuin tässä videopätkässä eikä tuolta kuin tuossa videopätkässä". Tämän tyyppinen tavoitteen asettelu kaipaa kaverikseen videon käyttöä myös suorituksen jälkeisessä arvioinnissa ja palautteessa.

Videon avulla voidaan helposti myös motivoida oppimiseen esim. fanittamisen ja fiilistelyn kautta, sillä videon avulla on helppo palata sekä omiin että muiden mielekkäisiin suorituksiin.

ARVIOINTI JA PALAUTE

Pitkälti samat asiat kuin yllä toistuvat täälläkin. Video on käytännössä ainoa tapa tallentaa urheilusuoritus myöhempää arviota varten. Video on neutraali eikä sitä heilauta vääristyneen positiiviset tai kriittiset mielikuvat. Lopputulos ei ole yhtä suuri kuin suoritus ja tuloksen tuijottaminen vääristää usein kuvaa itse suorituksesta. Tuurilla voitetun ottelun tai kisan jälkeen oma suoritus saattaa tuntua paremmalta, kuin mitä se oikeasti oli ja vastaavasti huonoon lopputulokseen päätyneen kisan jälkeen voi jäädä huomaamatta suorituksen hyvät elementit. Myös pelkkä numeroihin perustuva tieto antaa helposti yksiulotteisen kuvan tapahtumista.

Parhaiten video toimii, kun se on osa arkea, jossa videon avulla suoritus puretaan säännöllisesti ottelun tai kisan jälkeen. Tällöin videon avulla käydään aina läpi suorituksen kannalta kaikki oleelliset osa-alueet ja suoritusta "huolletaan" jatkuvasti. Tämän tyyppinen malli vie automaattisesti kohti suorituskeskeistä toimintatapaa, jossa tulokset ovat kirsikka kakun päällä silloin, kun huolella ja ajatuksen kanssa rakennettu suoritus toimii odotusten mukaisesti. Suurin tyydytys saadaan itse suorituksen kehittämisestä ja tämän tyyppiseen toimintatapaan video kuuluu saumattomasti, vaikkei olekkaan ajallisesti tai taloudellisesti helppo tai vaivaton väline.


VIDEOKIRJASTON HALLINTA JA ORGANISOINTI

KLIPPIEN NIMEÄMINEN JA KANSIOT

Ensimmäinen toimenpide on videoklippien nimeäminen sopivilla avaintermeillä ja niiden sijoittelu loogisesti nimettyihin kansioihin. Jos videoita ei ole kovin paljoa niin tällä menetelmällä voi selvitä yllättävän pitkään varsinkin, jos tiedosto- sekä kansionimissä käyttää lukuisia suoritusta kuvaavia termejä.

AVAINSANAT TAI TÄGIT

Avainsanoista käytetään järjestelmistä ja organisointiohjelmista riippuen eri termejä. Täggääminen on myös yleisesti käytössä. Avainsanat ovat termejä, joita mediakirjasto-ohjelma (esim. IPhoto tai vastaava) liittää tiedostoihin ilman, että tiedostoja nimetään uudelleen.

Tässä vaiheessa valmentajalla ja/tai urheilijalla tulee olla selkeä kuva siitä, mitä videoklipeistä etsitään, että avainsanaluettelosta tulee järjestelmällinen ja kuvaava. Taaskaan järjestelmät eivät tee mitään itse vaan avainsanat ja niiden verkostot ovat juuri niin hyviä tai huonoja kuin ideat  ja ajatukset niiden takana. Avainsanoiksi voi valita esim. suorituspaikan, kisan, urheilijan, joukkueen, suorituksen vaiheet, osat tai osa-alueet, lukuisat eri ydinasiat, suorituksen laadun, suorituksen tyylin, taktiikan, pelitavan jne...

VIDEOKLIPPIEN ORGANISOINTIOHJELMAT

Videoklippien organisointiin käy monet valokuvien ja muun median organisointiin tarkoitetut ohjelmat. Jotkut näistä ovat ilmaisesti ladattavissa netistä (esim. TMPGEnc Karma), mutta maksullisissa on luonnollisesti paljon enemmän toimintoja. Hakutermit, joita voi kokeilla organisointisoftan etsimiseen on esim. mediamanager tai mediaorganiser software.

Macin IPhoto on hyvä esimerkki valokuvien ja videoiden organisointiohjelmasta ja se tulee ilmaiseksi Macin mukana. Ikävä kyllä elän vielä XP aikaa PC puolella enkä tunne Windows Vistaa tai 7:a riittävästi, että tietäisin näiden käyttöjärjestelmien mukana automaattisesti tulevista vaihtoehdoista Windows puolella. Organisointiohjelmat ovat hyvä vaihtoehto, kun videoklippien määrä paisuu ja niiden hallinta pelkkien tiedostonimien ja kansioiden avulla käy hitaaksi tai hankalaksi.

ÄLYKKÄÄT KANSIOT YM. ORGANISOINTITAVAT

Mediakirjasto-ohelmat osaavat kerätä tiedostoja näkyviin avainsanojen tai tägien perusteella. Niillä voidaan tehdä hakuja, joissa tiedostoja haetaan esimerkiksi em. avainsanojen, tiedostonimien, paikkatietojen (kameran GPS tai käyttäjän merkinnät), kuvausajankohdan jne. perusteella. Macillä ja IPhotossa näitä toimintoja kutsutaan älykkäiksi kansioiksi. Älykkäissä kansiossa voidaan kansioon valituille tiedostoille asettaa hyvin monimutkaisiakin ehtoja ja rajauksia. Tiedostot itsessään eivät siirry vaan kyseessä on eräänlainen soittolista, jossa lopulta näkyy vain valitut ehdot täyttävät klipit. Windows ympäristöstä löytyy varmasti vastaavia toimintoja ja ohjelmistoja.

Otetaan esimerkki. Älykkään kansion rajauksissa voitaisiin esimerkiksi valita kansioon videot, joissa

• on avainsana Uolevi Urheilija
• ei ole avainsanaa Uljas Urheilija
• kuvausaika on 1.1.2009 jälkeen
• paikka on jossain Suomessa
• avainsana on loppukiri 
• avainsana on huippulaatu

Tuloksena on siis kansio, jossa on mukana 1.1.2009 jälkeiset Suomessa kuvatut videot, joissa on huippulaatuinen loppukiri Uolevin suorittamana, mutta joissa Uljas ei ole mukana. Jälleen kerran taivas ja mielikuvitus on toimintojen rajana, mutta käyttäjän on päätettävä, mitä näillä työkaluilla pyrkii saavuttamaan tai viestimään. Kansioita voidaan vuorostaan koota yhteen albumeiksi, jolloin loogisen hakemistojuuren merkitys nousee taas esiin.


YHTEENVETO

Tämän tyyppisellä toimintatavalla hallinnoitiin myös mainitsemani valmentajan videoklippejä. Varsinkin isolle ryhmälle palautetta antaessa videoklippikirjaston sujuva ja nopea käyttö oli keskeistä. Kun aiheista tuli keskustelua tai suorituksia haluttiin muuten verrata keskenään, oli erityisen tärkeää saada nopeasti esiin vastaavia pelitilanteita viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien takaa. Erityisen havainnollista oli saada esiin joku pelin osa-alue oman joukkueen tai vastustajan pelatessa toisella taktiikalla tai vain katsoa osa-alueiden laatueroja viikosta toiseen.

Itse opin futiksesta noiden parin vuoden aikana suunnattomasti, mutta ennen kaikkea vuodet oli opetus sitoutuneesta, analyyttisestä ja organisoituneesta tavasta kehittää suoritusta niinkin kompleksissa lajissa kuin jalkapallo.

VIDEON KÄYTTÖ AMMATTIFUTIKSEN ARJESSA

Omalla uralla tuli nähtyä valmistautumisessa ja valmennuksessa monenlaista videon hyödyntämistä. Palloiluissa käyttö on pääsääntöisesti koko joukkueen välitöntä palautetta ottelusta (päivän tai parin viiveellä) ja seuraavan vastustajan pelitavan scouttausta/kartoitusta. Varsinkin uudet huipputyökalut antaisivat kuitenkin mahdollisuuksia aika monipuolisiin juttuihin ja yksilöllisiinkin kehitysprojekteihin pidemmällä aikavälillä.

Prozone on futareille tuttu järjestelmä, joka on aktiivisesti käytössä huippufutiksessa ympäri maailmaa (ymmärtääkseni varsinkin britit ja norjalaiset on tosi aktiivisia). Prozone on suolaisen hintainen hi tech -systeemi, joka perustuu noin 10 kameralla tehtävään pelaajien ja pallon liikkeen tunnistukseen ja järjestelmästä saa kirjaimellisesti kaiken mahdollisen ja mahdottoman tiedon, mitä kuvitella saattaa. Systeemi vaatii käytännössä aina täysipäiväisen koulutetun työntekijän ja hän saa muutamalla klikkauksella siitä pihalle esim:

• yksilön, joukkueen osan tai koko joukkueiden kävelyt, hölkät, juoksut, täysvauhtiset spurtit, kokonaismatkat metreinä tai liikkumisen graaffisesti esitettynä taktiikkataululla jne...
• syötöt, syöttöjen pituudet, onnistumisprosentit, syöttöjen antajat ja vastaanottajat, paikat kentällä jne... 
• kuljetukset, taklaukset, laukaukset ym. ja niiden tekijät, paikat kentällä, onnistumisprosentit...
• esim. valittujen pelaajien reaaliajassa mitatut etäisyydet toisistaan (esim. puolustuslinjan tiiviyttä ja linjassa pelaamista varten)... 
• yhdellä silmäyksellä yksittäisen pelaajan, joukkeen osan, kentän lohkon/alueen kaikki tapahtumat tai yhdellä silmäyksellä kaikki eri tyyppiset erikoistilanteet puolutus- ja hyökkäyspäässä jne...  

Perusideana on siis se, että Prozonella mikä tahansa ottelun osa-alue, tapahtuma tai kokonaisuus voidaan poimia työn alle ja sitä voidaan tarkastella kolmella rinnakkaisella tavalla. Näyttöön saadaan yhtä aikaa esiin valitun tapahtuman

1. tilasto, numero ja prosenttitiedot, 
2. videokuvan kanssa reaaliajassa liikkuva interaktiivinen taktiikkataulunäyttö sekä 
3. videokuvat eri kamerakulmista. 

Tapahtumat saadaan helposti linkitettyä ja verrattua esim. muihin samanlaisiin tilanteisiin ottelun sisällä, aiemmissa peleissä, vastustajien pelitavassa, edellisellä kaudella jne... Tai pelin tapahtumissa voidaan navigoida esim. kentän lohkon/alueen, yksilön, pelattujen minuuttien, tai joukkueen osan mukaisesti. Vastaavia järjestelmiä on futiksessa varmaan muitakin ja joka lajissa tietysti omansa. Idea lienee kuitenkin selvä eli haluttaessa saadaan hyvin yksilöllistä täsmätietoa ja tiedon määrässä taivas on rajana! Ja valitut tiedot ja videot voidaan lopuksi tietysti imuttaa vaikka pelaajan iphoneen tai polttaa dvd:lle.

Prozonen käyttö ei kuitenkaan mullistanut omaa näkemystä futiksesta, vaikka useampikin valmentaja käytti sitä oman uran aikana. Syynä voi olla tietysti oma kovakalloisuus, joka ei siinä vaiheessa vielä antanut periksi pelin tehokkaalle opiskelulle, mutta oma perusajatus on kuitenkin se, että työkalut ovat vain niin hyviä kuin mielikuvat ja ajatukset ihmisten päässä, jotka ohjaavat niitä tai vastaanottavat niillä muodostettuja tietoja. Erityisesti Prozonen tyyppisten järjestelmien tietotulvaan on helppo hukkua tai jäädä päämäärättömästi kelluttelemaan. Itse muistan palaverin jos toisenkin, jossa numerot ja tilastot vilistävät iloisesti valkokankaalla ilman sen suurempia ahaa elämyksiä siitä, mitä edellisessä ottelussa oli tapahtunut. Päinvastoin välillä tuntui, että tilastosulkeisissa suoritus saatiin kuulostamaan kovin monimutkaiselta ja hankalalta. Huippusuorituksen yksinkertainen ja kristallinkirkas flow hautautui jonnekkin syvälle numeroiden alle.

Prozonen sijasta oman kuvan futiksesta mullisti taitavan valmentajan jäsennykset ja näkökulmat ottelusta, joita tuettiin hyvin yksinkertaisella, mutta järjestelmällisellä videon käytöllä. Prozone tai mikään muukaan järjestelmä ei itsessään kerro, miksi voitetaan tai hävitään tai miksi jostain toiminnasta kentällä seuraa jokin asia tai lopputulos. Tämä on aina lopulta valmentajien tehtävä, mutta näiden suorituksen sisällä olevien syy-seuraussuhteiden ja lainalaisuuksien näyttäminen urheilijalle ilman mitään työkaluja voi olla hankalaa. Video on siis työkalu, joka taitavissa käsissä luo ja terävöittää urheilijan kuvaa siitä, millaisia piirteitä on huippusuorituksissa. Yritän seuraavassa poimia joitain niitä juttuja, jotka omasta mielestä olivat ominaisia hyödylliselle ja toimivalle videon käytölle.

Pelitavan sekä suorituksen kehittäminen ja laadukkaiden mielikuvien muodostaminen on hidasta, joten ensimmäinen toimivan videon käytön piirre mielestäni oli säännöllisyys ja järjestelmällisyys. Videota käytetiin 1-2 kertaa viikossa ja suorituksen purkamisesta ja palautteesta ei lipsuttu. Jos pelitapaan oli tulossa isompia muutoksia tai vastustaja oli tuntematon, videota käytettiin palautteen lisäksi myös otteluun valmistautumisessa. Video oli osa arkea eikä se siis ollut rangaistusväline, jota käytettiin vain hävittyjen pelien jälkeen.

Edelliseen liittyen videolla ennen kaikkea rakennettiin ja luotiin voimakkaasti kuvia laadukkaista ja hyvistä suorituksista. Sitä ei käytetty virheiden tai ongelmien luettelointiin vaan onnistuneen suorituksen rakenteiden ja lainalaisuuksien tarkasteluun. Näiden onnistuneen suorituksen rakenteiden tarkastelussa ei haettu yksinkertaisia hokkuspokkus ratkaisuja, mutta ei myöskään koskaan sorruttu sekaviin tai teoreettisiin nippelifaktoihin eikä epäolennaiseen. Taustalla oli siis valmentajan tarkka kuva onnistuneen suorituksen elementeistä ja eri variaatioista, joita kohden videon avulla tehtiin joka viikko pientä korjausliikkeitä olipa ottelu päättynyt miten tahansa.

Miten on mahdollista, että vaikka jokaikinen viikko videopalautteeseen käytettiin 60-90 minuuttia, se tuntui lähes poikkeuksetta relevantilta, tuoreelta ja hyödylliseltä? Itse en myöskään kokenut, että palaverit tai ideat olisivat tylsällä tavalla toistaneet itseään, vaikka palavereja oli pidetty jo yli neljä vuotta (itse olin mukana viimeiset reilut 2 vuotta). Omien opiskelujen (valmistumassa "osaamisen kehittämisen maisteriksi") ja omien valmennuskokemusten kautta olen saanut hiukan perspektiiviä siihen, miksi homma ehkä tuntui toimivan niin hyvin.

Taustalla oli huippuekspertin laadukas ja intuitiivinen kuva omasta toimintakentästä, jota kuvasin blogin edellisessä kirjoituksessa. Huippuasiantuntijalla on kyky nähdä sekä koko kokonaisuus että pienimmätkin yksityiskohdat ja poikkeuksetta löytää näiden joukosta olennainen kussakin tilanteessa. Huippuasiantuntija ymmärtää syvällisesti aiheeseen liittyvät syy-seuraussuhteet, toimintatavat sekä rakenteet ja ohjaa omaa toimintaansa strategisesti ja usein tiedostamatta vaistonvaraisesti. Tämä perustuu valtavaan määrään tunteja, jotka aiheen parissa on vietetty. Asiantuntijalle muodostuu ikäänkuin supertarkka kuva aiheesta, jossa eri yksityiskohdat ja elementit linkittyvät toisiinsa hierarkisena verkostona ja osa-alueina, jotka yhdessä muodostavat järkevän ja elävän kokonaisuuden. Esimerkkinä tällaisesta asiantuntijuudesta voisi ottaa esimerkiksi kapellimestarin, joka kuulee sinfoniaorkesterin soitosta pienimmätkin nyanssit ja samalla hallitsee kokonaisuutta ja sen suuntaa. Ummikolle informaatiota on aivan liikaa ja jäsennys on pinnallista. Sinfoniaorkesterin tapauksessa ummikon näkemys voisi olla esim: "hyvä biisi" ja vastaavasti urheilun puolella noviisille täysvauhtiset golfswingit näyttävät helposti kaikki samanlaisilta eikä syitä erilaisiin lopputuloksiin löydy.  

Tämä yksinkertainen tehtävän tai suorituksen paloittelemisen ja ydinasioiden tunnistamisen -malli on kaiken kehittämisen tai opettamisen peruslähtökohta. Tämä ei luonnollisesti rajoitu urheiluun vaan vastaavat mallit löytyy kouluopetuksesta tai vaikka teollisesta tuotannosta Toyotan TWI- tai JI -kehitysmalleista. Kaikessa kehittämistyössä oman tekemisen analyysi on ensimmäinen peruslähtökohta. On tärkeää tunnistaa oman suorituksen ja prosessien ydinvaiheet ja niissä vaadittava keskeinen osaaminen. Ei siis mitään ydinfysiikkaa vaan usein jotain tälläistä:

1. analysoidaan ja puretaan suoritukset palasiksi, 
2. tunnistetaan keskeiset vaiheet/osa-alueet ja ydinasiat niiden sisällä, 
3. luodaan ja kehitetään keinoja näiden ydinasioiden opettamiseen, 
4. arvioidaan oppimista, 
5. annetaan palautetta ja ohjataan, jonka jälkeen 
6. aloitetaan sykli kerta toisensa jälkeen uudestaan. 

Näin jälkikäteen ymmärrän, että meidän normaaliviikko eteni em. valmentajan alaisuudessa pitkälti yllä olevan listan mukaisesti. Video oli työskentelyn ytimessä ja sitä käytettiin kaikkiin vaiheisiin eli suorituksen paloitteluun, ydinasioiden tunnistamiseen, opettamiseen, arviointiin ja palautteeseen. Puoliajalla ja pelin lopussa tulleista viiltävistä analyyseistä päätellen valmentajalle paloittelu ja ydinasiat olivat olleet selviä ilman videotakin, mutta muissa vaiheissa hän käytti sitä tehokkaasti viestiessään ajatuksensa joukkueelle. Laadukkaan pelin analyysin ja pitkän kokemuksen kautta muodostunut syvä asiantuntijuus ohjasi siis hänet helposti ja erehtymättömästi viikko toisensa jälkeen edellisen ottelun ydinasian äärelle ja vaikka syy-seuraussuhteet eivät aina olleet yksinkertaisia, joka kerta ne tuntuivat kuvaavan juuri niitä ydinasioita, jotka olivat määrittäneet ottelun kulun.

Pieninä miinuksena mainittakoon se, että ihan helppoa ja ilmaistahan videon viikottainen käyttö ei ollut tälläkään työtavalla. Käytössä oli ottelut kuvaava avustaja, joka myös pätki ottelun ja "täggäsi" eli antoi avainsanat videoklipeille valmentajan ohjeiden mukaan. Videon kanssa työskentely vaatii siis aina jonkin verran sekä henksiä osaamisresursseja että konkreettisia taloudellisia resursseja. Pay now or you'll pay later! - sanonta pitää kuitenkin paikkansa. Usein etukäteen prosessin laadusta maksaminen on kuitenkin parempi vaihtoehto, kun lopputuloksen huonossa laadussa maksaminen

Toinen miinus oli se, että varsinkin nuorille pelaajille työskentely oli vaativaa. He eivät päässeet käyttämään omia vahvuuksiansa eli energistä ja luovaa "koheltamista" kovin vapaasti. He saattoivat siis törmätä ongelmiin, joista mainitsin edellisessä kirjoituksessa eli ajoittain he ehkä päätyivät kentälle jäykästi noudattamaan valmentajan ohjeita. Tämä saattoi kestää jonkin aikaa, kunnes pelitapa oli sisäistetty, jolloin rentous palasi. Kokonaisuutena joukkueen pelitapa oli hyvin kurinalainen, rento ja taloudellinen, mutta se perustui tiukkaan ennakoitavuuteen ja yhteisymmärrykseen siitä, mitä  seuraavaksi tulee tapahtumaan. Moista tulevien tapahtumien selvännäkökykyä koko joukkueen tasolla en ollut aiemmin kokenut ja muistelen sitä lämmöllä. Vaikka vastassa oli paljon laadukkaampia yksiköitä ja kalliimpia joukkueita, jotka usein näihin perustuen vetivät pidemmän korren maalinteko kilpailussa, oli hienoa olla osa joukkuetta, joka lähes poikkeuksetta määritteli sen, kuinka peli tullaan pelaamaan.

Uskon, että paljon tämän lähemmäksi saksalaista jalkapalloa ei Brittein saarilla voinut ainakaan tuolloin päästä ja näitten toimintatapojen suunnilta taitaa löytyä se futiksen Graalin malja, joka on innoittanut mm. Linekerin legendaarisen lausahduksen : "Jalkapallo on peli, jossa pelataan 90 minuuttia, jonka jälkeen Saksa voittaa!"

MIELIKUVAT vs. KIELIKUVAT

Urheilusuorituksen kuvaaminen sanoilla on mielenkiintoinen ja vähän haastavakin juttu. Itselle on tullut omien kokemusten ja lukemani perusteella tuntuma, että suuri osa varsinkin nuoren urheilijan omista käsityksistä suorituksesta on ei-kielellisiä. Tätä omaa mielipidettä voi olla hankala kuvata tarkemmin ilman, että otan mukaan pohdintaa aivojen toiminnasta. En ole aivojen toiminnan asiantuntija ja omat tietolähteetkin on tullut vastaan vähän sieltä sun täältä, eli ne eivät välttämättä ole ainoita näkökulmia aiheeseen. Näitten kautta nyt itselle on kuitenkin muodostunut jonkinlainen oma ajatus siitä, miten homma saattaisi mennä.

Daniel Goldmanin kirjassa "Sosiaalinen äly" kuvataan perusteellisesti aivojen kahta eri tiedonkulun reittiä ja esitellään aihetta käsittelevää tieteellistä tutkimusta. Toinen reiteistä on salamannopea, tiedostamaton ja automaattinen ns. sosiaalisten aivojen väylä, jolla esim. tunnistamme kasvoja, teemme valtavan määrän havaintoja sosiaalisissa tilanteissa ja vastaanotamme vaikkapa tunnetartuntoja. Tämän reitin kautta tieto kulkeutuu usein tuntemuksiksi ja vaikutelmiksi niin nopeasti, että emme ehdi tietoisesti havaita mitään konkreettista. Toinen aivojen väylä sen sijaan on hitaampi ja tietoisempi kielellisen ajattelun reitti, jonka kautta voimme pohtia ja punnita havaintojamme ja myös työstää sen toisen nopeamman väylän muodostamia epämääräisempiä tuntemuksia. Jokainen on varmaan kokenut tilanteen, jossa tietoisella aivolla on yrittänyt hiljentää jostain ihmisestä tai tilanteesta saamaansa "alitajuista" vaikutelmaa.

Miten tämä sitten liittyy urheiluun? Itselle keskeisin oivallus näiden asioiden linkittymisestä urheiluun tuli  shakkimestari Susan Polgaria käsittelevästä dokumenttiohjelmasta muutama vuosi sitten. Susan Polgar on ensimmäinen naispuolinen shakin suurmestari ja erityisesti agressiivisen pikashakin taitaja. Hänen aivojensa toimintaa tutkittiin ohjelmassa ja huomattiin, että Polgar havainnoi shakkilaudan toistuvia kuvioita ja säännönmukaisuuksia aivojen kasvontunnistuksen osa-alueella! Tämä aivojen alue on siis osa sitä äärimmäisen suorituskykyistä, nopeaa ja tiedostamatonta reittiä. Ohjelman havainto selitti mainiosti Polgarin nopeaa ja aggressiivista pelitapaa sekää valtavaa kykyä prosessoida laudan asetelmien informaatiota.

Erityisen mielenkiintoinen oli testi, jossa mielivaltaisessa järjestyksessä olevat shakkilaudan nappulat näytettiin pikaisesti Polgarille ja häntä pyydettin hetken kuluttua sijoittamaan nappulat samassa järjestyksessä takaisin laudalle. Tässä mielivaltaisessa tilanteessa Polgar suoriutui yhtä heikosti kuin maallikko, toisin kuin silloin, kun nappulat olivat jossain pelinomaisessa asetelmassa. Pelinomaisissa tilanteissa Polgar pystyi vaivattomasti sijoittamaan kaikki 32 nappulaa takaisin paikoilleen vain muutaman sekunnin tarkastelun jälkeen. Polgarille shakki laudan satojen tuhansien variaatioiden tunnistaminen oli siis yhtä helppoa kuin meille maallikoille kasvojen tunnistaminen.

Itsellä oli omalla uralla etuoikeus päästä työskentelmään pelaajien ja valmentajien kanssa, joilla on ollut vastaava kyky jalkapallokentällä tai sen laidalla. Käytännössä se voi tarkoittaa esim. sitä, että tauolla vastaavalla kyvyllä varustettu valmentaja pystyy vaivatta palauttamaan mieleensä kaikki ensimmäisen puoliajan merkittävät tapahtumat, kaikkien pelaajien sijoittumisen sekä pelaajien ja pallon liikkeet niiden aikana. Maallikolle tämä on usein hieman hämmentävää ja tuntuu, että jossain täytyy pyöriä hidastettu videonauha, josta faktat tsekataan. Voin rehellisesti sanoa, että itse vietin aivan liian suuren osan urastani näiden ihmettelevien maallikkojen joukossa, jos puhutaan futisottelusta kokonaisuutena.

Mihin moinen kyky sitten perustuu? Ainakin Polgarin kohdalla se perustuu valtavaan tuntien määrään, joka on vietetty katsomassa ja analysoimassa laudan asetelmia ja niiden variaatioita. Polgarin kohdalla merkittävää on se, että hän ei ole perheen ainoa "shakkinero" vaan hänen kaksi siskoaan ovat myös maailmanhuippuja. Perheessä on siis kolme maailman ensimmäistä naispuolista shakin huippupelaajaa! Tämä ei ole sattumaa eikä varsinkaan perinnöllisien ominaisuuksien aikaansaannos, vaan Polgarien isä on kasvatuspsykologian professori, joka halusi osoittaa, että nerot muodostuvat ympäristön eikä perimän vaikutuksesta. Polgarien isä muodosti leikkisän pehmeät, mutta hyvin intensiiviset ja järjestelmälliset menetelmät, joilla perheen tyttöjen shakkinäkemyksiä työstettiin pienestä pitäen (esim. 5000 shakkikirjan kirjasto ja yli 200 000 vihkoihin kirjattua ja analysoitua shakkiottelua). Isä Polgarin koeasetelman eettisyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin shakkitulokset olivat niitä, joita hän lähti hakemaan ja periaatteessa menetelmät perustuivat leikkiin ja tyttöjen vapaaehtoisuuteen.

Vastaava automaatio ei rajoitu vain havaintojen tekemiseen tai niiden analysointiin ja ryhmittelyyn. Esimerkiksi Tiger Woods kertoo omasta vahvasta golf lyönnin automaatiosta ja flowstaan YouTube haastattelussa. Tiger kertoo, kuinka hän suorittaa usein lyöntejä, joissa hän ei ole "tietoisesti läsnä". Hän aloittaa valmistautumisrutiinin ja havahtuu, kun pallo on ilmassa! Tämäkään automaatio ei muodostu ihan helpolla vaan ideana Tigerilläkin on se, että "harjoitus ottaa ohjat" vain satojen tuhansien työtuntien ansiosta. Kuten Polgareilla, myös Tigerillä oman isän rooli on merkittävä. Earl Woodsin panos Tigerin golfosaamisen taustalla kapaloikäisestä lähtien on hyvin dokumentoitu (mm. Earl Woods: Training a Tiger: A Father's Guide to Raising a Winner in both Golf and Life).

Itse olin Polgar dokumentin nähtyäni vakuuttunut, että ohjelma kuvasi hyvin pitkälle sitä tapaa, jolla parhaat pelikaverini aikanaan havainnoivat tapahtumia ja tekivät päätöksiä futiskentällä. Eli sitä voitiin verrata pallopelien PELISILMÄÄN tai PELIKÄSITYKSEEN ja sen kehittämiseen. Uskon, että vastaavaa kykyä tarvitaan lähes kaikissa vauhtia tai tarkkaa ajoitusta vaativissa urheilulajeissa.

Edellä mainutuista ideoista nousee itsellä pari ajatusta, jotka ovat osittain tuttuja ja ihan maalaisjärkeäkin. "Nuorena vitsa väännettävä" lienee ensimmäinen, sillä supernopea sosiaalinen aivo on voimakkaampi ja vastaanottavaisempi lapsuudessa, kun taas aikuisena rationaalinen tiedostava aivojen reitti pikku hiljaa vahvistuu ja ottaa toisen radan ikään kuin kontrolliinsa. Pukukoppikielellä voitaisiin ehkä puhua "liskoaivolla" pelaamisesta tai urheilemisesta. Jos pelin tai urheilun malleja ja mielikuvia halutaan viedä syvälle sinne liskoaivoon, niin se pitää tehdä varhaisessa iässä valtavilla toistomäärillä. Toisaalta liskoaivolla urheilemista voidaan tukea myös varttuneilla.

Otsikon vastakkainasettelu kielikuvien ja mielikuvien välillä on sitten ehkä se kinkkinen ajatus, joka tästä väistämättä seuraa. Tämän tekstin alussa esitettiin jako nopean tiedostamattoman ja hitaan kielellisen aivojen reitin välillä. Kieli ja sanat pahimmillaan edustaa siis sitä hidasta ja tietoista reittiä, jota ei pääsääntöisesti haluta urheillessa vahvistaa.

Otetaan tästä pulmasta käytännön esimerkki, joka on varmasti jokaiselle valmentajalle tuttu. Varsinkin lasten kanssa käy usein niin, että ison ja viisaan valmentajan ohje otetaan kirjaimellisesti ja suoritusta tai harjoitetta aletaan tehdä voimakkaasti valmentajan sanallisen ohjeen kautta. Tällä tavalla suoritus menee yleensä pipariksi ja siitä kuolee helposti intensiteetti, rytmi ja mielikuvitus, kun urheilija miettii jotain konkreettista sanallista ohjetta ja/tai suorituksen pientä osa-aluetta. Kuitenkin myös Polgarit, Woodsit, ym. ovat kovasti työstäneet ja pohtineet omia suorituksiaan sanallisesti ilman, että se on tehnyt heidän tekemisestään jäykkää. Päinvastoin heidän kohdallaan sanalliset kuvaukset, analyysit tai ohjeet ovat kyenneet voimistamaan sitä nopeaa ja intuitiivistä toimintatapaa.

Tämän kanssa joudun itse omissa pienimuoitoisissa valmennushommissa tasapainoilemaan jatkuvasti. Kuinka tukea sitä visuaalista "liskoaivoa", vaikka oma puhe edustaa sitä jäykkää ja hidasta puolta? Itse näkisin, että urheilusuorituksen oppiminen on enimmäkseen visuaalinen ja kehollinen prosessi ja kielen tehtävänä on toimia ainoastaan tukemassa ja jäsentämässä tätä mielikuvien ja tekemisen puolta. Nämä kaksi osa-aluetta täytyy olla keskenään tasapainossa.

Kielen kanssa täytyy olla varovainen, ja jos junnulla tai urheilijalla ei ole juurikaan mielikuvia ei sinne soppaan voi myöskään laittaa kovin paljoa sanojakaan. Jos taas voimakkaita visuaalisia mielikuvia on paljon, voi huoletta ohjata niitä sanoilla ja keskustella niistä. Omissa lähtökohdissa mallisuoritusten, kuvien, videon ja suorituksen katsomisen merkitys on kuitenkin aivan keskeinen ja sitä tulee rohkaista ja tukea kaikin mahdollisin keinoin. Harjoittelu kaipaa kaverikseen valtavat määrät suoritusten katsomista varsinkin monimutkaisissa palloilulajeissa ja jollei ympäristö tarjoa näitä virikkeitä automaattisesti, niitä täytyy tarjota muilla keinoin.

KUVAT URHEILUN YTIMESSÄ

Pitkään on pitänyt ja nyt sitten aloittelen, kun sopiva koulutuskeikka antaa lopulta potkun ideoiden ja ajatusten kirjaamiseen blogin muotoon...

Oman lajin suorituksen katsominen on urheilijaksi kasvamisen ytimessä. Urheilijalle muodostunut kuva oman lajin suorituksesta toimii karttana ja kompassina ja ohjaa kaikkea omaa tekemistä. Yksityiskohtainen, realistinen ja tarkka kuva ohjaa suorinta tietä kohti kestävää, taloudellista, helposti toistettavaa, siirrettävää, muokattavaa ja itsessään mielihyvää tuottavaa suoritusta. Epätarkka tai puutteellinen kuva taas johtaa harhapoluille tai kiertoteille. Urheilija ei tietenkään elä tyhjiössä vaan valmentajalla, taustoilla, kannattajilla, medialle jne. on omat näkökulmansa. Tämä ajatusten ja ideoiden vuoropuhelu on itsessään tosi kiehtovaa ja täman kakofonian keskellä urheilija muodostaa omat mielikuvat, siitä millainen on oman lajin tai pelipaikan huippusuoritus ja huippu-urheilija.

Urheilijan mielikuvaa suorituksesta vois verrata arkkitehdin piirustuksiin ja työohjeisiin taloa rakennettaessa. Ilman sähkösuunnitelmia, rakennekuvia, LVI-piirrustuksia ym. on turha lähteä työmaalle heilumaan eli harjoittelemaan. Myös musiikissa soittimilla ja äänillä leikkiminen on hauskempaa, kun on kuullut paljon musiikkia ja omaa jonkinlaisen vaistomaisen tai tiedostetun tuntuman melodioista ja muista musiikin rakenteista. Pääsääntöisesti matkiminen on tehokkaampi oppimisen tapa kuin sokkona kokeilu ja erehdys. Eli pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, vaikka huiput usein päätyvätkin yhdistelemään tuttuja elementtejä uudella ja uniikilla tavalla tai vievät olemassaolevat toimintavat aiempaa pidemmälle.

Urheilussa matkiminen tarkoittaa katsomista ja toistamista omalla liikkeellä. Musiikissa taas kuuntelemista ja rytmin tai melodian toistamista soittimella tai omalla äänellä. Lahjakas muusikko tai urheilija on hyvä matkimaan. Musiikin puolella puhutaan hyvästä sävelkorva, mutta voitaisko urheilussa puhua hyvästä liikesilmästä? Hyvää sävelkorvaa voi kehittää järjestelmällisesti opiskelemalla ja analysoimalla musiikkia tai sitten improvisoiden ja jammaillen. Opiskelu ja oppiminen voi olla monen tyylistä, mutta sen täytyy urheilussa sisältää paljon katsomista ja musiikissa paljon kuuntelemista.

Tälläinen liikkeen tarkka matkiminen on arkipäivää esim. telinevoimistelijoille ja vaikkapa balettitanssijoille, mutta itse uskon kaikki hyvät urheilijat matkivat saman tyylisesti näkemäänsä. Esimerkiksi Annika Sörenstam kertoo tarinaa, kuinka Tiger Woods tuli joskus harjoitusrangella jutulle ja kopioi muutamassa hetkessä hänen swinginsä  hämmästyttävän yksityiskohtaisesti. Golfin parissa onkin pitkät perinteet suorituksen analyysistä ja visuaalisista työkaluista. Tanssisaleillakaan ei turhaan ole seinät täynnä peilejä ja tanssisalin tyyliset peiliseinät oli myös erään omalla uralla vastaantulleen kokeneen futisfysioterapeutin vaatimus omalle rehab kuntosalilleen. Omaakin tekemistä täytyy katsoa.

Ite olen törmännyt hämmästyttävään matkimiskykyyn ja mielikuvien omaksumiseen toistuvasti lasten ja nuorten parissa ja eiköhän ilmiö ole tuttu monelle valmentajalle. Kaksi nuorta urheilijaa tekee päällisin puolin samanlaista tulosta, mutta toisella on paljon kehittyneempi tatsi omaan ja muiden tekemiseen. Myös suorituksesta löytyy usein laadullisia eroja. Tämän perusteella toiselle voi ennustaa jyrkkää ylöspäin suuntaavaa oppimiskäyrää ja toisen oppimispotentiaali tuntuu rajalliselta.Tämä perustuu erilaiseen kykyyn tunnistaa ja erotella näkemiään juttuja sekä yhdistellä niitä joustavasti omaan tekemiseen. Itse muistan kuusivuotiaan, joka pyöritti minua ja viittä ikätoveriaan lätkäkentällä. Mukana oli myös uusi jalkakikka, joka oli nähty edellisenä päivänä televisiosta. "Mä reenasin sitä pari tuntia eilen kotona ja hei, mä osaan tehdä sen myös tältä rightin puolelta..."

Omien kokemusten perusteella hyvän pelisilmän tai laajemmassa mielessä hyvän matkimiskyvyn omaava junnu on poikkuksetta  myös intohimoinen urheilun katsoja. Pallopeleissä puhutaan tietysti pelisilmästä ja pelisilmän perusidea on saman tyyppinen. Pelisilmää vois ehkä laajentaa ja kyllähän esim. yleisurheilijallakin voi olla hyvä oman lajin pelisilmä tässä laajemmassa mielessä.
  
Matkimiseen ja mielikuvien kasaamiseen liittyy muutamia kiinnostavia käytännön juttuja.Yksilölajit on telkkarista katsottaessa selvässä etulyöntiasemassa, koska urheilijan suoritus näkyy useimmiten kokonaisuudessaan. Pallopeleissä kamera seuraa palloa ja pahimmillaan niissä saadaan vain mielikuvia siitä, mitä pallo tekee. Esim. jalkapallo on tästä tv-kuvan rajallisuudesta hyvä esimerkki, sillä pelitapahtumat levittyy laajalle alueelle ja pallottoman pelaajan seuraaminen on hankalaa. Esim. koripallossa ja jääkiekossa kaikki pelaajat mahtuvat televisiokuvaan huomattavasti useammin. Pallollinen pelaaminen nousee telkkarissa helposti kohtuuttoman suureen rooliin ja vasta livenä paikan päällä päästään kunnolla seuraamaan yhden pelaajan suoritusta kokonaisuutena. Junnupelaaja, joka katsoo vähän futista tai muuta palloilua paikan päällä antaa valtavan etumatkan kilpakumppaneilleen, joka viettää aikansa kentän laidalla.