Urheilua ja mielen kuvia

maanantai 22. kesäkuuta 2015

SELITYSMALLIT MENESTYKSELLE JA EPÄONNISTUMISELLE ELI ATTRIBUUTIOT

Attribuutio on selitys sille, miksi joku asia tapahtuu. Nämä selitykset ovat meille ihmisille ominaisia ja annamme helposti selityksiä sattumanvaraisillekin tapahtumille, joilla ei ole keskinäistä yhteyttä. Nobelisti Daniel Kahnemanin mukaan meidän on hyvin vaikea hyväksyä luonnossa ja elämässä ilmenevää sattumanvaraisuutta ja rakennamme innokkaasti syy-seuraus suhteita, selityksiä ja ennen kaikkea tarinoita. 

Voittamisen ja häviämisen selitysmalleilla on suuri merkitys urheilussa, sillä kehitämme niitä asioita, jotka näemme olevan menestyksen takana. Jos voiton keskeisenä selitysmallina on esim. voitonnälkä ja asenne, niin tämä väistämättä ohjaa meidän valmentamista tai urheilemistamme juuri näiden kehittämiseen ja jättää mahdollisesti toisia asioita sivummalle.

Attribuutioita on jaoteltu monin eri tavoin. Yksi malli on Weinerin jaottelu saavutuksien attribuutioille. Tämän mallin mukaan selitykset saavutuksille voivat olla:
  1. sisäisiä vs. ulkoisia
  2. pysyviä vs. vaihtuvia
  3. kontrolloitavia vs. kontrolloimattomattomia


Esimerkiksi fyysiset ominaisuudet tai lajikohtainen taito ovat sisäisiä, pysyviä ja kontrolloitavia selityksiä. Tunnetila ja intensiteetti ovat myös sisäisiä ja kontrolloitavia, mutta eivät ole pysyviä vaan päinvastoin hyvinkin taipuvaisia vaihtelulle. Ulkoisia tekijöitä löytyy esimerkiksi säästä, varusteista, olosuhteista ja tuomareista. Nämä voivat sitten olla joko vaihtuvia ja kontrolloitavia. Suksien voiteluun voi nopeasti vaikuttaa, mutta jos ajaa esim. heikossa F1-tallissa, niin täytyy ainakin hetken aikaa odottaa välineiden parantumista. Joukkuelajeissa esim. valmentaja, joukkuetoverit, joukkueen pelitapa tai jopa liiga, jossa pelataan, ovat yksilön oman onnistumisen näkökulmasta ulkoisia tekijöitä.

Edellä mainitun jaottelun valossa on aina yhtä mielenkiintoista kuunnella voiton ja tappion jälkeisiä haastatteluja ja sitä, minkälaisia selityksiä urheilijat ja valmentajat antavat suoritustensa jälkeen. Haluttiinko voittoa enemmän, oltiinko vahvempia, pelattiinko viisaasti, miten valmistautuminen oli mennyt? Vai oliko tuomari tai olosuhteet epäotollisia vai pettikö tekniikka tai varusteet? Urheilussa marginaalit on pieniä ja vaikutukset dramaattisia, kuten esim. 2000 Sydneyssä Sievisen uimalasien kohdalla.

Selitykset eivät aina tietänkään ole tyhjentäviä tai edes osuvia eikä ne ole välttämättä edes tarkoitettu sellaisiksi varsinkaan julkisesti annettuna. Selityksien tehtävänä voi olla aivan jotain muuta kuin tilanteen tarkka kuvaaminen ja ne ovat keskeinen mekanismi, jolla esim. suojaamme itseämme, minäkuvaamme tai valittuja ideologioitamme. Voi olla, että olemme esim. päättäneet, että voiton selitys on joka kerta tilanteesta riippumatta voiton tahto tai sen puute.

Pinnalliset selitykset kertovat heikoista mielikuvista omasta lajista ja suorituksesta. Syvällistä oman suorituksen ja lajin tuntemusta sisältävää analyysia ja selityksistä on aina kiinnostava kuunnella. Syvällisten mielikuvien ja selitysmallien kautta suorituksen kehittäminen mahdollistuu ja yllätysten määrä vähenee. Tapahtumien kulusta ja lopputuloksesta tulee ennakoitavaa.


HUIPPUSUORITTAJIEN VS. ALISUORITTAJIEN SELITYKSET

Huippusuorittajien ja alisuorittajien välillä on tutkitusti eroja siinä, kuinka selitysmalleja käytetään. Huippusuorittajien menestystä selittävät tekijät ovat sisäisiä, vakaita ja kontrolloitavia ja vastaavasti tappion hetkellä epäonnistumisen selittävät tekijät ovat heidän kohdallaan näille päinvastaisia. Huippusuorittajat voittavat mielestään esimerkiksi, koska he ovat taitavia, vahvoja, heillä on hyvä asenne ja työmoraali. Menestystekijät ovat sisäisiä, pysyviä, kontrolloitavia. Vastaavasti he häviävät, koska olosuhteet, välineet taikka tuomari olivat huonoja eli tappion syyt ovat ulkoisia, vaihtuvia, kontrolloimattomia. 

Äärimmilleen vietynä huippusuorittajan mentaliteetti voi olla haitallinen, vaikka toimiikin loistavasti omaa itseluottamusta suojaavana ajattelutapana. Jos vastoinkäymisistä syytetään aina muita eikä analyysi ole riittävän syvällinen, on oman suorituksen kehittäminen hankalaa. Sama tilanne on silloin, jos täpäristä tuuri voitoista ottaa kunnian itselleen ilman vaaran merkkien ymmärtämistä ja kehityskohteiden löytämistä.

Alisuorittajat toimivat selitysten osalta päinvastoin. He voittavat mielestään  esimerkiksi, koska valmentaja on niin hyvä, vastustajalla oli huono päivä tai pallo pomppi heille eli menestystekijät ovat ulkoisia, vaihtuvia, kontrolloimattomia. Kun alisuorittaja taas häviää, hän häviää, koska hänellä ei ole riittävästi osaamista, hänellä on huono asenne tai hän on esim. ruuminrakenteeltaan vääränlainen. Tappion syyt ovat sisäisiä, pysyviä, kontrolloimattomia. Tilanne, jossa tappion perusteille ei ole mitään tehtävissä ja ne ovat pysyviä, on aika synkkä varsinkin, kun nämä ovat vielä omalla kontolla. Kehittyminen on näin synkässä tulkinnassa hankalaa. Usein asiat eivät ole näin mustavalkoisia vaan rehellinen ja tarkka menestyksen tai tappion analyysi tuottaa näkökulman, joka on edellisten välissä.

Alla on lisää ns. vanhaa slaidituotantoa ja mukana on attribuution lisäksi myös muutamia muita nostoja urheilupsykologian tutkimuksista. Itse pidän merkittävänä huippusuorittajien taipumusta asettaa itselleen tehtäviin eli itse suoritukseen suuntautuvia tavoitteita tulostavoitteiden sijasta. Omaa suoritusta voi kontrolloida sataprosenttisesti toisin kuin lopputulosta ja suoritukseen liittyvällä tavoitteella huippusuorittaja keskittyy jälleen vahvasti omaan tekemiseen. 


Lähde: Weinberg &  Gould: Foundations of Sport and Excercise Psychology 2007



1. Sisäisiä menestyksen tai tappion selittäviä tekijöitä urheilussa ovat esimerkiksi:
  • taito,
  • älykkyys,
  • voitontahto,
  • fyysinen suorituskyky,
  • työmoraali,
  • harjoittelu,
  • laiskuus,
  • strategia tai pelitapa,
  • osaamisen puute,
  • kokemattomuus,  jne.

Ulkoisia selittäviä tekijöitä voivat olla mm.  
  • tuuri,
  • olosuhteet,
  • valmentaja,
  • tuomari
  • vastustaja
  • säännöt
  • fanien kannustus,
  • välineet
  • muut ympäristötekijät
  • joukkuelajeissa yksilön näkökulmasta
    • valmentaja
    • joukkuetoverit
    • pelitapa
    • liiga




2. Pysyviä selitysmalleja ovat esimerkiksi 
  • taito,
  • kokemus,
  • pelisilmä ja
  • monet pysyvät fyysiset ominaisuudet kuten ruumiinrakenne. 
  • tietyiltä osin välineet

Vaihtuvia selitysmalleja voivat olla
  • voitontahto,
  • asenne,
  • vireystila,
  • päivän kunto,
  • vammat,
  • tuuri,
  • vastustajan,
  • olosuhteet,
  • terveys,




3. Kontrolloitavia selitystekijöitä ovat mm.  

  • asenne,
  • harjoittelu,
  • oma osaaminen,
  • valmistautuminen,
  • ainakin osittain välineet jne. 
  • pelitapa tai strategia
      Kontrolloimattomia tekijöitä ovat mm.  
      • tapaturmaiset vammat,
      • monet ulkoiset tekijät kuten olosuhteet,
      • tuomari, vastustaja sekä
      • määrätyt fyysiset ominaisuudet kuten ruumiinrakenne jne.
                          

      sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

      FLOW -TEORIA URHEILUSSA


      Mihály Csíkszentmihályin Flow -teoria alkaa olla suhteellisen hyvin tunnettu ja siitä on kirjoitettu paljon. Tämä flow pätkä ja sen kuvat ovat ns. vanhaa tuotantoa. Otan vielä tämän esiin, kun se liittyy mukavasti Kahnemanin päätöksenteon vääristymiä käsittelevään edelliseen tekstiin. Samat hetket, jolloin päätöksentekomme Kahnemanin mukaan pettää, ovat vaarallisia myös flown eli suoritukseen uppoutumisen kannalta. Juuri noilla hetkillä alamme joko yrittää liikaa tai olemme liian varovaisia ja yritämme liian vähän. Tämä on myrkkyä flow -tilalle.

      Flow on miellyttävä mielentila, jossa on täysi uppoutuminen omaan tekemiseen. 

      Keskeisiä seikkoja flown saavuttamiselle ja ilmenemiselle ovat seuraavat: 

      Edellytykset: 
      • Selkeä tavoite
      • Voimakas keskittyminen
      • Välitön ”palaute” tekemisestä  eli näkee oman tekemisen tuloksen 
      • Tasapaino vaatimustason ja osaamisen välillä
      • Henkilökohtainen kontrolli 
      • Tekemisen mielekkyys 
      Seuraukset:
      • Itsetietoisuuden häviäminen
      • Ajantajun häviäminen
      • Fyysisten tarpeiden unohtuminen
      • Voimakas mielihyvä
      Urheilu on hyvin tyypillinen flow -kokemusten lähde ja se sisältää tyypillisesti flown edellyttämiä seikkoja. Urheilijat eivät tietenkään ole ainoita, joita aihe koskee ja rakkaalla lapsella onkin monta nimeä. 

      Urheilija: In the Zone
      Basisti: In the Pocket 
      Rumpali: Getting into the groove
      Rap: Flowin’
      Pokeri: Playing the A-game
      Pörssimeklari: In the pipe
      Suomeksi: sujuu kuin tanssi, menee putkeen, liekeissä...  


      Koristähti Koby Bryant käytää tässä videossa termiä "in the pocket" ja puhuu avoimesti flow -taskussa pysymisestä tietoisena suoritusta ohjaavana työtapana. Kobylle Bryantille henkinen vahvuus on yhtä suuri kuin pysyminen flow -tilassa ja hänelle "keskeistä on riittävä emotionaalinen etäisyys eli mm. turhauttavien tunteiden välttäminen" yms. "Ei saa nousta liian korkealle eikä pudota liian alas vaan täytyy pysyä tasapainossa (at even keel)." Asian kanssa on selkeästi tehty tietoisesti töitä. 


      SLAIDIT

      Kuva 1. Flow on absoluuttisen suorituskeskeinen lähestymistapa ja sen avulla haetaan jatkuvasti optimaalista suoritusta ja suoritustasoa, jossa uppoutuminen on mahdollista. Itse lopputuloksella ei ole merkitystä vaan se on luonnollinen seuraus. Jos vaatimustaso on liian korkea on seurauksena ahdistuminen ja suomeksi sanottuna v.....tus ja jos vaatimustaso on liian matala on seurauksena tylsistyminen. Taidot kehittyvät ja vaatimustaso vaihtelee, joten näiden välinen tasapaino ja näiden kasvaminen käsi kädessä on keskeistä ja usein haastavaa. Kuvassa värillinen alue edustaa vaatimustason ja osaamisen välistä tasapainoa, jossa flow on mahdollista. Vihreä nuolikäyrä on osaamisen kehittyminen ajan myötä. 

      Kuva 1. 


      Kuva 2. Taitojen kehittyminen ja oppimisvauhti on yksilöllistä ja tämän vauhdin kunnioittaminen vaatii kurinalaisuutta. Ryhmämuotoisessa ohjauksessa tasoryhmät ovat selkeästi helpompia tapoja organisoida harjoittelu siten, että jokaisen omalla flow - alueella pysyminen on mahdollista yksilöllisesti.  


       Kuva 2.



      Kuva 3. Flown rentous tai intensiivisyys on yksilöllinen ja riippuu tempperamentista ja omista mieltymyksistä. Toiset hakevat hyvin intensiivistä flow -tilaa ja liikkuvat tuolloin mieluummin aivan vaatimustason ylärajalla. Toiset hakevat rentoa ja rauhallista flow -tilaa ja haluavat pitää vaatimustason itselleen alhaisempana. Flow -teorian mukainen uppoutuminen on yhtä hyvin mahdollista vuoristoradassa tai laiturin nokassa meditoimalla. Flow -tilaan voi siis päästä yhtä hyvin kiihtymällä tai rentoutumalla, mutta tässä on paljon yksilöllisiä eroja ja mieltymyksiä. Tähän valintaan liittyy myös vahvasti yksilöllinen suhtautuminen riskinottoon, yleinen kunnianhimo sekä tavoitteellisuus. Palaan urheilijan tempperamenttiin ja näihin profiileihin toisessa tekstissä myöhemmin.  

      Kuva 3. 



      Kuva 4. Ongelma, jossa liikutaan säännöllisesti oman flow -tilan alapuolella. Vaatimustasoa ei nosteta riittävälle tasolle ja tekeminen on tylsää ja päämäärätöntä. Siihen ei muodostu riittävää tavoitteellisuuden imua. Taustalla on siis päämäärän/tavoitteen puute ja mahdollisesti heikko itseluottamus tms. syy. Tekeminen voi olla myös epämielekästä eikä omaa juttua/lajia/pelitapaa yms. ole löytynyt eikä tekemiseen haluta sitoutua. Flow -alueen ulkopuolella oppiminen vähintään hidastuu tai kokonaan loppuu. 

      Kuva 4. 



      Kuva 5. Ongelma, jossa liikutaan säännöllisesti oman flow -tilan yläpuolella. Vaatimustaso nostetaan liian korkealle, jonka seurauksena tekeminen on ahdistavaa ja turhauttavaa. Urheilijat liikkuvat luonnollisesti yleensä aivan oman flow -alueen ylärajoilla ja ovat taipuvaisia näihin ongelmiin. Valmentajan tehtäväksi jää usein palautella urheilija takaisin flow -alueelle laittamalla jäitä hattuun. Tämän esimerkin ongelmien taustalla voi olla esim. Kahnemanin teoriaa käsittelevässä tekstissä esiin nostamani jättipotista haaveilu. Ei ehkä löydy riittävää nöyryyttä tunnistaa realistista osaamistasoa ja tuoda vaatimustaso vastaamaan tätä. Kiusaus jättipotista voi olla liian suuri ja erehdytään pitämään yksittäistä huippusuoritusta tai -jaksoa perustulostasona. Ei ehkä ymmärretä Kahnemanin painottaman regression takaisin keskiarvoa kohti vetävää vaikutusta huipputuloksen jälkeen. Flow -alueen ulkopuolella oppiminen vähintään hidastuu tai kokonaan loppuu. Seurauksena on usein loukkaantumisia, tekniikkaongelmia, yliyrittämista jne.


      Kuva 5.




      Kuvat 6 ja 7. Flow -ajattelun kannalta ei ole mitään väliä, millä pelillä ollaan liikenteessä, kunhan ajetaan oikean tasoissa kisoissa ja ajopelin suorituskyvyn kannalta oikeilla kierrosluvuilla. Suoritusta kehittäessä ei kannata virittää Fordia vaan kannattaa rakentaa Ferraria. Äärimmilleen viritetty Ford tai Fiat polttaa koneensa enemmin tai myöhemmin. Kannattaa rakentaa kestävää osaamista. Missään tapauksessa ei kannata järjestelmällisesti kilpailla väärässä sarjassa. Fiatille, Fordille ja Ferrarille on oma paikkansa, jossa flow on helposti mahdollista.

      Kuva 6.


      Kuva 7.

      lauantai 20. kesäkuuta 2015

      Missä tilanteissa pelikirja sekoaa? - Talousnobelisti Daniel Kahnemanin prospektiteoria urheilussa

      EMME OLE KOVINKAAN RATIONAALISIA PÄÄTÖKSENTEKIJÖITÄ -
      HYÖTYTEORIA VS. PROSPEKTITEORIA

      Daniel Kahneman on taloustieteen nobelisti, joka on tutkinut tekemiämme päätöksiä erilaisissa talouden valintatilanteissa käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta. Näiden urauurtavien taloustieteen tutkimusten antia voidaan hyödyntää myös urheilumaailmassa vastaan tulevien tilanteiden ymmärtämisessä. 

      Ennen Kahnemanin ja hänen pitkäaikaisen edesmenneen tutkijakollegansa Amos Tverskyn tutkimustuloksia oli kauppatieteissä käytännössä vallalla kuva ihmisestä puhtaan järjen ohjaamana rationaalisena päätöksentekijänä, joka valitsee aina eniten tuottoa ja hyötyä tuottavan ratkaisun olosuhteista riippumatta. Tätä näkökulmaa kutsuttiin päätöksenteon hyötyteoriaksi. Näin ei kuitenkaan läheskään aina ole, vaan teemme järjestelmällisesti valintoja, jotka eivät ole panos-tuotos näkökulmasta meille kaikkein hyödyllisimpiä. Mekanismit ovat tutkitusti universaaleja ja automaattisia ja löytyvät myös urheilusta.

      Tätä löydettyjen mekanismien kokoelmaa nimitetään prospektiteoriaksi (prospect theory) ja tästä Kahneman sai taloustieteen Nobel -palkinnon 2002. Kahneman kuvaa kirjassaan "Thinking, Fast and Slow" selkokielellä ja antoisasti lukuisia järjestelmällisiä tilannearvion ja päätöksenteon vääristymiä, jotka ilmenevät, kun olosuhteet ovat oikeat. Ainakin pokerikirjallisuuteen tutustuneille osa mekanismeista on tuttuja ja erityisesti pokerin pelaajat pyrkivät opiskelemaan ja välttämään näitä houkuttelevia toimintatapoja. Nostan tässä esiin neljä keskeisintä tilannetta ja pääöksenteon vääristymää, jotka olen otsikoinut seuraavasti:

      1. ONGELMAT TAVOITELTAESSA VARMUUTTA
      2. TOIVOSTA KIINNI PITÄMINEN VÄÄJÄÄMÄTTÖMÄN TAPPION EDESSÄ ELI COME BACKIT
      3. EPÄTODENNÄKÖINEN UHKAKUVA SUURESTA TAPPIOSTA
      4. TOIVO JA HAAVEILU EPÄTODENNÄKÖISESTÄ JÄTTIPOTISTA

      Nämä ovat tilanteita, joissa urheilijan tai joukkueen pelikirja on erityisessä vaarassa seota eli suoritus voi ns. lähteä lapasesta tai lässähtää.


      1. ONGELMAT TAVOITELTAESSA VARMUUTTA

      Hyötyteorian mukaisen rationaalisen hyötyyn perustuvan päätöksenteon ja prospektiteorian mukaisen inhimillisen päätöksenteon eroa voidaan aloittaa jäsentämään seuraavalla Kahnemanin esimerkillä.


      Kumpi alla olevista vaihtoehdoista on sinusta houkuttelevampi?

      A.    100 % varmuus 100 000 euron voitosta vai
      B.     95 % varmuus 120 000 euron voitosta


      Valtaosa meistä valitsee tutkimusten mukaan vaihtoehdon A, vaikka se ei puhtaasta hyödyn näkökulmasta ole lainkaan perusteltua. Vanhanaikainen hyötyteoria ei pystynyt tätä tekemäämme valintaa selittämään, vaan sen mukaan ihminen valitsisi aina eniten tuottoa antavan ja optimaalisen vaihtoehdon eli tässä tapauksessa B:n. Vaihtoehto B tuottaa selkeästi suuremman hyödyn ja jos tilanne toistetaan loputtoman monta kertaa tuottaa se keskimäärin 114 000 euroa. Valtaosa meistä jättää sen silti valitsematta, koska siihen liittyy 5 % epävarmuustekijä. Käytännön elämän esimerkkejä tästä varmuuden tavoittelusta on esimerkiksi oikeusriidan sopiminen oikeussalin ulkopuolella huomattavasti pienemmästä summasta, vaikka omat voiton mahdollisuudet täydelle korvausvaatimuksen summalle olisivat hyvin vahvat.

      Keskeistä on, että inhimillisestä näkökulmasta olemme valmiita maksamaan varmuudesta huomattavan suuren ylihinnan ja mekanismi on meille tutkitusti hyvin yleinen. Mekanismi perustuu siihen, että koemme tiukassa paikassa tuon pienen epävarmuuden hyvin epämiellyttävänä. Se vaivaa meitä automaattisesti ja haluamme siitä eroon ellemme ole sen sietämiseen harjaantuneet. Toimintatapa on yksi neljästä keskeisestä mekanismista prospektiteoriassa ja sen ytimessä on mieltä hiertävän epävarmuuden poistaminen.

      Urheilumaailmassa tämä mekanismi näkyy esim. johtoasemassa voiton varmisteluna suorituksen tai ottelun lopussa. Voitto on jo melkein sinetöity ja väistämättä riskinotto pyrkii vähenemään ja suoritus pyrkii passivoitumaan. Vaikutus on erityisen suuri, jos suoritusta ei ole vahvasti sisäistetty eikä ajatuksia saada pysymään syvälle suoritukseen uppoutuneena. Aivojemme automaattinen osa häiriintyy tästä epävarmuudesta ja pyrkii keskittämään resursseja sen poistamiseen. Urheilussa tässä epävarmuuden tilassa pysyminen ja sen sietäminen on keskeistä.

      Ongelma johtoaseman säilyttämisestä loppusummeriin asti on perussettiä ainakin vanhan polven suomalaisille jääkiekkofaneille, joille Ruotsin Sundin on edelleen iso mörkö viime hetken maaleineen. Itsekin olin mukana suomifutiksen surullisen kuuluisassa viime hetken Unkari tappiossa ja jos joku on kärsinyt katsoa ottelun koko loppuosan nauhalta, voi varmaan paremmin arvioida, kuinka aktiivisia olimme ja kuinka vahvasti pystyimme ottamaan riskejä dominoidaksemme peliä pallollisena ottelun loppupuolella.

      Lisäongelmana on tietysti vielä se, että mekanismi vahvistuu, mitä isommasta panoksesta tai voitosta on kysymys. Tätä voit kuvitella vaihtamalla esimerkin summat 10 ja 12 miljoonaan. Kukaan meistä ei taitaisi enää ottaa vaihtoehto B:tä. Jos tähän vaihtoehtoon olisi kuitenkin pakotettu ja tuloksen varmistumista joutuisi odottamaan vaikkapa yön yli, olisi todennäköisesti hyvin rauhaton yö edessä. Tällainen jättipotin varmistumista hermostuneena odottava mielentila ei ole lainkaan optimaalinen urheilusuoritukselle. Näiden mekanismien parissa moni urheilija tai joukkue joutuu painimaan ollessaan vuosikausien työn jälkeen johtoasemassa esim. Olympia- tai Grand Slam -finaalissa. Mitä suuremmaksi sitoutuminen lopputulokseen on alun perin rakennettu, sitä suurempi on mekanismin vaikutus, kun jättivoitto on ns. huulilla. Esimerkiksi suomalaisella jalkapallolla tulee olemaan tämän tyyppinen tilanne sitten, kun se viimeisen askelen ottaminen arvokisoihin on käsillä. Myös tästä näkökulmasta katsottuna kannattaa valmennuksessa rakentaa sitoutumista ensisijaisesti suoritukseen eikä lopputulokseen. Tätä suorituskeskeisyyttä olen pohtinut ja korostanut aiemmissakin teksteissä.

      Tämän mekanismin ansiosta monet suuret finaalit ovat niin varovaisia ja passiivisia. Joskus tilanne voi tietysti olla se, että valmentajatkin ovat mekanismin vaikutuksen piirissä ja ovat luoneet varovaisen strategian, mutta usein on kysymys siitä, että molempien joukkueiden pelaajat joutuvat vastoin tahtoaan mekanismin vaikutuksen alaiseksi. Vältetään virheitä, koska finaalia ei haluta hävitä. Normaalilla riskinotolla päästäisiin voitokkaaseen lopputulokseen paljon todennäköisemmin. Urheilussa altavastaajana ja kokemattomana em. tilanteeseen joutuvalle voittamisen emotionaalinen, statuksellinen ja taloudellinen merkitys on hallitsevaa mestaria suurempi ja mekanismi on potentiaalisesti vahvempi. 

      Lohdutuksena Kahneman tarjoaa sitä, että kaikista tässä kuvatuista mekanismista voi niiden tunnistamisen ja harjoittelun jälkeen oppia ulos ja näin toimivat mm. pokerin huippuammattilaiset ja pörssimeklarit. He pystyvät näkemään isomman kuvan (broad framing) ja sen, että he tekevät näitä isojen voittojen/tappioiden valintoja jatkuvasti. Tämän pohjalta he kurinalaisesti valitsevat pitkällä aikavälillä tuottoisimman peli- ja työtavan eli sisäisestä mekanismista huolimatta he ottavat laskelmoituja riskejä ja pelaavat nämäkin tilanteet todennäköisyyksien mukaisesti optimaalisesti olipa panos mikä tahansa. He ymmärtävät, että varovaisuudella saa pitkässä juoksussa huonompia tuloksia ja he kykenevät keskittymään suoritukseensa ja vaientamaan tämän sisäisen äänen silloin, kun voitto on lähellä.

      Urheilun maailmassa tätä opettelua auttaisi merkittävästi tietoisuus siitä, että oma osaaminen riittää säännöllisesti finaalipaikkoihin eikä kyseessä ole se ainoa jättipotin paikka. Altavastaajalle tai finaalissa olevalle yllättäjälle tämä ei ikävä kyllä ole useinkaan itsestään selvää ja tuolloin vaihtoehdoksi jää rautaiset hermot ja aktiivinen ote heti ensi yrittämällä. Edellä mainitun johdosta voimme ihailla altavastaaja-asemasta uran ainoaan yhteen isoon voittoon nousevien kylmähermoisuutta entistäkin enemmän. Monien mestarienkin reitti käy dominoivaan asemaan usein ensimmäisen nolon alisuoritetun finaalin kautta. Muun muassa Roger Federer on kertonut avoimesti ensimmäisestä Grand Slam -finaali pettymyksestään ja omasta alisuorituksestaan siinä.


      2. TOIVOSTA KIINNI PITÄMINEN VÄÄJÄÄMÄTTÖMÄN TAPPION EDESSÄ ELI COME BACKIT

      Jotta pelin tai ottelun loppuminuutit olisivat katsojille jänniä, niin tappiolla olevalle vastustajalle tarjoutuu loppuhetkillä edellä mainitulle vastakkainen toimintamalli, joka on Kahnemanin neljästä mekanismista toinen. Nyrkkeilijä, joka on pisteissä pahasti jäljessä viimeisessä erässä, yleensä heittää pelikirjan nurkkaan ja laittaa kaiken peliin yhtä tyrmäysiskua saalistaessa. Kyseinen nyrkkeilijä toimiikin tässä tilanteessa yltiöpäisen riskihakuisesti ja uhraa todennäköisyyksien valossa pieneen mahdollisuuteen valtavasti liikaa energiaa. Myös muissa lajeissa löytyy tietysti vastaava yltiöpäinen riskinotto. Jääkiekon maalivahdin pois ottaminen lienee klassisin. 

      Jos ykköskohdan rahaesimerkki käännettäisiin ylösalaisin, olisi yllättävän moni valmis ottamaan 5 % todennäköisyydellä onnistuvan uhkapelin välttääkseen ison taloudellisen tappion, vaikka uhkapelin valitsijalle maksettavaa tulee keskimäärin se 114 000 euroa varman 100 000 menettämisen sijasta.

      Käytännön talousmaailmassa tämä mekanismi näkyy siten, että olemme hyvin valmiita panostamaan pieneen toivoon, vaikka suuri tappio olisi jo lähes varma. Jos firman korkean profiilin projekti (tai palloiluseuran joukkue) on epäonnistumisen partaalla, ollaan siihen usein valmiita panostamaan vielä miljoonia lisää, vaikka onnistumisen mahdollisuudet saattavat olla mitättömät eikä lisämiljoonille ei ole luvassa tuottoa. Usein olisi parempi kuopata tärkeäksi koettu projekti ja etsiä uusi suunta resursseille. Urheilussa ja talouden maailmassa on periaatteellinen ero, sillä urheilussa usein isosta tappiosta ei sakoteta pisteissä pientä tappiota enempää. Poikkeuksena esim. golfin normaali lyöntipeli, jossa jokainen lyönti lasketaan ja onnistuminen vaatii neljän päivän kokonaistuloksen onnistumisen. Talouden maailmassa jokainen takaisku eli euro lasketaan aina lopullisessa tuloksen analyysissa ja mekanismin osalta pitäisi olla erityisen tarkka ja reagoida nopeasti.

      Mekanismi kannattaa urheilussakin tiedostaa. Tappioaseman toiveikkaasta ja yltiöpäisestä loppurutistuksesta sekä riskinotosta maksetaan aina jokin hinta. Hintaa on esimerkiksi turha energian kulutus ja väsymys joka haittaa valmistautumista ja suoriutumista seuraavassa koitoksessa. Tätä kannattaa ainakin turnausmuotoisissa tilanteissa miettiä. Muita riskejä on esimerkiksi lisääntynyt loukkaantumisriski, joka helposti seuraa riskinotosta. Oma suoritustekniikka sekoaa myös näissä tilanteissa helposti tuoden mahdollisia haitallisia pidempikestoisia vaikutuksia. Myös riskinotosta seuraavasta tunnekontrollin herpaantumisesta on usein haitallisia vaikutuksia. Nyrkkeilyssäkin oma puolustus aukeaa ja riski tyrmätyksi tulemisesta kohoaa. Kaikki edelliset riskit saattavat toteutua ja fyysisiä sekä emotionaalisia haavoja joutuu nuolemaan pitkään. Joskus voi olla kokonaisuuden kannalta parasta hyväksyä karvas tappio ja himmailla suoritus loppuun, vaikka esim. kannattajien ja median taholta tätä voidaan kritisoida. Urheilussa usein kasvojen säilyttäminen vaatii tämän yltiöpäisen riskinoton epätoivoisessa takaa-ajoasemassa ja tämä liittyy usein lajin sisäiseen kulttuuriin.

      Kahnemanin tutkimusten mukaan ihmisillä on erityisen vahva taipumus epätoivoisiin ponnistuksiin vääjämättömän ison tappion uhatessa. Kahnemanin mukaan tappion välttämiseen käytettävät vääristyneet yliresurssoinnit ovat noin kaksinkertaiset vääristyneeseen voiton tavoitteluun verrattuna. Tappionuhan aiheuttama "kipu" on siis tuplasti voiton mahdollisuutta voimakkaampi ja määrätyissä tilanteissa olemme valmiit tekemään lähes mitä tahansa, jos pienikin mahdollisuus ison tappion välttämiseen on olemassa. Tämä perustuu evolutiivisesti vaaran, saalistajan ja uhan välttämiseen, jolla on selkeästi keskeisempi rooli eloonjäämisen kannalta kuin voittojen eli ravinnon löytämisellä. Uhan välttämiselle on aivoissa annettu suurin prioriteetti ja se saa aikaan suuremman reaktion.

      Muita urheilumaailman ilmenemismuotoja tästä mekanismista on esimerkiksi kalliilla hankitun alisuorittavan huippupelaajan jääräpäinen peluuttaminen tai tappion häämöttäessä aloitettu joukkotappelu vastustajan sekoittamiseksi. Keskeisin ilmentymä jääräpäisestä marginaalisen toivon ylläpitämisestä urheilun piirissä on kuitenkin loukkaantuneena harjoittelun tai suorituksen jatkaminen. Käytännössä alkaa olla selvää, että vamma pilaa suorituksen, kauden tai jopa uranmutta tämän hyväksyminen on ylivoimaista, jos pienikin toivon kipinä on olemassa. Kaikki jotka olemme urhelun parissa työskennelleet tiedämme, kuinka hyviä urheilijat ovat toivomaan, unelmoimaan ja tarttumaan näihin oljenkorsiin. Em. tilanteessa urheilija jatkaa usein vamman kanssa puskemista pahentaen yleensä tilannetta ja hidastaen toipumistaan merkittävästi. Usein valmentajat ovat myös tätä näennäistä urhoollisuutta rohkaisemassa.

      Kesken tämän tekstin kirjoittamisen saatiin jälleen upea onnistunut come back, joka asettaa edellisen kommenttini ja mekanismin kyseenalaiseksi. Kimmo Timonen uhmasi lääkäreitä, valmentajia ja terveysriskejä ja palasi verenkiertohäiriöiden jälkeen voittamaan Stanley Cupin Chicagon paidassa. Uskomaton sisukkuus ja pelimehen veto, joka palkittiin. Timonen meni pokeritermein all in ja korjasi jättipotin. 

      Kaikki eivät ole näin onnekkaita. Hävityiksi tuomituista poteista on vaikea irtaantua, vaikka niissä roikkumalla kulutetaan paljon turhaa fyysistä ja ennen kaikkea emotionaalista energiaa, joka olisi tarpeen seuraavassa koitoksessa. Usein tämä näkyy tappion häämöttäessä perus ärripurri kiukutteluna, joka myös on energian hukkaa ja kertoo tunnekontrollin pettämisestä. Seurauksena optimaalinen suoritustila häipyy entistä kauemmaksi ja se on seuraavalla kerralla taas hiukan vaikeampi saavutettava. Pieni mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa siihen yhteen voittavaan tyrmäysiskuun ja loppuminuutit ovatkin näiden kahden em. mekanismin kohdatessa huippujännittäviä. Himmaillen voittoa varmisteleva, riskejä välttävä johtoasemasta hyytyjä vs. täysin estottoman epätoivoisesti tappiota välttävä, riskihakuinen innostuva takaa-ajaja on katsojan kannalta viihdyttävä asetelma. Sen verran on kommentoitava, että niin kunnioitettavaa kuin ylisuuri tunteellinen riskinotto tappion häämöttäessä onkin, ei tätä toimintatapaa ole kovin helppoa vaihtaa johtoasemassa kylmän viileään hallittuun riskinottoon, vaan tunneperäiset mekanismit saattavat ikävä kyllä kulkea käsi kädessä molemmissa tilanteissa. Pahimmillaan seurauksena on jojottelua, jossa suoritus vaihtelee reaktiivisesta ylivarovaisuudesta ylisuureen riskinottoon riippuen johto- tai tappioasemasta.

      Ikävä kyllä tappion epätoivoisen välttämisen mekanismi on automaattinen, universaali ja vaati järjestelmällisen ulos opettelun. Vastalääke on tässäkin pelikirjan mukainen kurinalainen, analysoitu ja syvälle sisäistetty suoritus, jossa on riittävä intensiteetti ja flow yhdistettynä tunnekontrolliin ja sopivaan emotionaaliseen etäisyyteen. Voiton nälkä ja tappion vihaaminen kanavoidaan näiden kautta ja ymmärretään selkäytimestä kumpuavat mekanismit, jotka tässä on esitetty. Esimerkkinä optimaalisesta tavasta nostan vaikka taas sen Saksan. Saksan futismaajoukkuetta näkee harvoin tappioasemassa loppuminuuteilla laittamassa joukkomyllyä pystyyn, koska olisi vaikeaa päästää potista emotionaalisesti irti tai vastaavasti syyllistymässä passiivisuuteen ja riskin välttämiseen johtoasemassa. Riittävä emotionaalinen etäisyys suoritukseen on tärkeää ja tähän auttaa parhaiten, että on säännöllisesti ison tappion tai voiton mahdollistavissa asemissa ja tilanteissa, joissa tätä voi opetella ja jotta kontrolloidun riskinoton voi hallita johto- ja tappioasemassa.

      Nostan vielä esiin kaksi irrallista päätöksenteon vääristymää, jotka vaikuttaa päätöksentekoa haittaavasti suuren tappion häämöttäessä. Tätä tappion epätoivoista välttämistä vahvistaa usein tunneperäinen ja ylpeä suhtautuminen jo käytettyihin resursseihin (sunk cost -fallacy). Käytettyihin resursseihin sitoutuminen estää tilanteen ja siihen vaikuttavien vaihtoehtojen analysoinnin omana yksittäisenä kokonaisuutena. Ei pystytä ns. pelaamaan yhtä tilannetta kerrallaan. Pokeritermeillä ollaan usein "emotionaalisesti sitoutuneita" pottiin jo laitettuihin rahoihin eikä kyetä laskemaan juuri sen hetkisen tilanteen todennäköisyyksiä ja vaihtoehtoja. "Enhän minä nyt voi loukkaantua, kun olen reenannut tätä varten vuosikausia." Todennäköisyyksien valossa se ikävä kyllä on mahdollista. Joskus all in panostaminen on perusteltua, mutta joskus taas tulee kipata häviävä käsi ja välttää lisämenetyksiä. Automaattista vastausta ei ole. Aiempien panostuksien ei tulisi kuitenkaan vaikuttaa tähän päätökseen, vaan sitä tulisi ohjata ainoastaan paras ja tuottoisin mahdollinen reitti ko. tilanteesta eteenpäin.

      Toinen mekanismia lisäävä vääristymä liittyy mielikuviin ja tarinoihin sekä niiden määrään ja elävyyteen. Timosen kaltaiset uskomattomat vastoinkäymisistä nousut ja Virenin kaatumisen jälkeiset voitot talletetaan vankasti urheiluyhteisön legendoihin ja tarinoihin. Näitä tarinoita sitten toistetaan ihailevasti kerta toisensa jälkeen. Epäonnistuneita epätoivoisia come back -yrityksiä ei sen sijaan muista tai muistele kukaan. Näiden epätodennäköisten onnistuneiden come back -tarinoiden kuuleminen saa meidät yliarvoimaan come backien mahdollisuudet suuresti. Tämä yliarviointi perustuu helppouteen, jolla voimme palauttaa nämä tunnetut onnistumiset mieleemme. Tapahtuman mieleen palauttamisen helppous ei kuitenkaan ole sama asia kuin tapahtuman todennäköisyys ja yleisyys ja aliarvioimme epäonnistuneiden yritysten määrän valtavasti, koska meillä ei ole näistä yhtä paljon ja yhtä eläviä mielikuvia. Voidaankin Kahnemania mukaillen sanoa, että maalaisjärkemme on monessa asiassa nopea ja taitava, mutta todennäköisyyslaskenta ei ole yksi niistä.  

      Näitä todennäköisyyksien vääristymiä emme päätöksen teossa useinkaan tunnista tai pysähdy analysoimaan vaan annamme omien muistikuvien saatavuuden helppouden (availability bias) ja elävyyden (salience) ohjata päätöksentekoamme. Länsimainen kulttuurimme on Hollywoodin ja median ansiosta läpeensä kyllästetty tarinoista, joissa altavastaajat raivaavat tiensä vaikeuksien kautta voittoon. Altavastaajan ja takaa-ajajan asema on tästä romantiikasta huolimatta surkea tilanne ja sitä kannattaa loppuun asti välttää. Kannattaa aina pyrkiä dominoivaan asemaan kun se on mahdollista, sillä come backit ovat aikuisten oikeasti surullisen epätodennäköisiä. Erityisesti tästä syystä, mitä suurinta respektiä Timosille ja Vireneille, joiden come backit ovat mielikuviimme verrattuna vielä paljon vaikeampia suorituksia. Juuri näiden uskomattomien tarinoiden ansiosta seuraamme urheiluviihdettä.

      Kahnemanin teoriat ovat tylsiä, mutta niissä on vinha perä. Lähtökohtaisesti meille saattaa tulla tilanne, jossa joudumme valitsemaan haluammeko kiinnostavia tarinoita tuottavia urheilijoita vai haluammeko urheilijoita ja joukkueita, jotka ottavat tylsästi dominoiden isoja, pieniä ja keskisuuria voittoja. "Ennakkosuosikki, johti koko ottelun ja voitti taas helposti finaalin", on tylsää luettavaa eikä tuota hyviä tarinoita. Kuitenkin helpoin tapa välttää Kahnemanin ongelma come backeihin hukattavasta liiallisesta energiasta on pysyä johtoasemassa. Joudumme tekemään isoja periaatteellisia päätöksiä omista toimintatavoistamme urheilemisen arjessa.


      3. EPÄTODENNÄKÖINEN UHKAKUVA SUURESTA TAPPIOSTA

      Kaksi edellistä esimerkkiä olivat tapauksista, joissa voitto tai tappio olivat melkein varmoja. Molemmissa tilanteissa alamme raha-asioissa toimia normaalista poikkeavasti ja näin toimii myös urheilija, jollei ei ole aktiivisesti muuta opetellut. Potentiaalisesti nämä ovat siis niitä hetkiä, kun paletti niin sanotusti sekoaa. 

      Kaksi viimeistä Kahnemanin mekanismia ilmenevät, kun voiton tai tappion mahdollisuus on pieni. Ensimmäiseksi tarkastelen epätodennäköista, mutta pelottavaa uhkakuvaa. Otetaan taas esimerkki rahamaailmasta.

      Kumman vaihtoehdon valitsisit?

      A.    5 % mahdollisuus 10 000 euron tappiosta vai
      B.    100 % mahdollisuus 550 euron tappiosta


      10 000 euron tappio tuntuu niin pelottavalta, että useimmat meistä tarttuvat vaihtoehto B:hen, vaikka se jälleen tuottaa meille pitkässä juoksussa huonomman tuloksen. Vaihtoehto A toteutuu keskimäärin joka 20. kerta tuottaen ison 10 000 euron tappion, mutta vaihtoehto B maksaa meille 20 kertaa toistettuna yhteensä 11 000 euroa. Vaihtoehto A olisi siis huomattavasti edullisempi ratkaisu. Jälleen keskeistä olisi etäisyyden ottaminen emotionaalisen kapean lähestymistavan (narrow framing) sijasta.

      Samalla tavalla kuin olemme kohdassa 1 valmiita maksamaan ylimääräistä voiton varmistamisesta, olemme valmiita maksamaan ylimääräistä epätodennäköisen, mutta pelottavan uhkakuvan poistamisesta. Mitä elävämmin kuvattu uhkakuva on sitä, enemmän olemme valmiita sen poistamisesta maksamaan. Riskiä isosta tappiosta ei haluta ottaa, vaan maksamme ylisuuren hinnan mielenrauhasta. Vakuutusyhtiöiden liiketoiminta perustuu tähän meidän turvallisuuden kaipuuseemme. Ilman harjaantumista emme pysty katsomaan isompaa kuvaa ja hyväksymään yksittäistä riskiä osana isoa kokonaisuutta. Yksittäinen kirvelevä tappio tulisi halvemmaksi, kuin toimet joita sen poistamiseen käytämme, mutta haluamme välttää emotionaalista kipua, jota tappio ja pelkästään sen uhka aiheuttavat. Aivojen ja evoluution näkökulmasta tämä perustuu siihen, että olemme herkästi valmiita kiertämään hyvinkin pitkää kiertoreittiä, jos lyhyemmän reitin varrella on pienikin mahdollisuus tulla pedon syömäksi. 

      Urheilussa tämä Kahnemanin prospektiteorian vääristymä näkyy tyypillisesti tilanteessa, jossa vahva ennakkosuosikki kohtaa heikon altavastaajan. Ennakkosuosikille ei oikeastaan ole tarjolla muuta kuin mitätön rutiinivoitto tai mahdollinen häpeällinen tappio ja julkinen nöyryyrys. Jos ennakkosuosikin vireystila ei ole em. tilanteessa riittävä ja fokus virheetön, voi seurauksena olla heikko aloitus suoritukselle ja nöyryyttävä kasvojen menetys alkaa vaikuttaa todennäköiseltä. Uhkakuva kasvaa nopeasti. Maksavina katsojina olemme katsomossa juuri näitä hetkiä ja tarinoita varten. Haistamme ennakkosuosikin verta ja lyömme kaksin käsin apinoita ennakkosuosikin selkään. Riittävän hyvin sisäistetty suoritus ja vahva tunnekontrolli auttaa ennakkosuosikkia kantamaan apinat yli maaliviivan voittoisasti, vaikka epätodennäköinen katastrofikin on aina mahdollinen.

      Jos uhkakuva on elävästi kuvattu ja siitä muistutetaan usein on vaikutus suurempi. Tässä voidaan palata taas sinne Sundiniin ja lätkäleijonien takavuosiin. Vanhat katastrofitarinat ovat olleet voimakkaita ja eläviä. Potentiaalisesti on pelissä voinut ollut sekä kohdan 1 vääristymä voiton varmistamisesta että kohdan 3 vääristymä epätodennäköisen katastrofin välttämisestä. Suomalainen jääkiekko vaikuttaa ottaneen valtavia harppauksia eteenpäin noista ajoista ja tekemisessä on riittävän intensiteetin lisäksi positiivista tunnekontrollia ja emotionaalista etäisyyttä, joka on tyypillistä suurvoittoja maistaneille konkareille. Apina on saatu pudotettua selästä pois.

      Urheilu on täynnä näitä epätodennäköisiä uhkakuvia ja on inhimillistä, että urheilijakin on näistä tietoinen. Suoritus on kuitenkin vaarassa, jos mieli aktiivisesti askartelee näiden parissa tai sen annetaan vaikuttaa suoritukseen. Uhkakuvia voi olla myös hyvin epätodennäköinen epäonnistuminen helpossa suorituksessa ja siitä seuraava häpeällinen kasvojen menetys tai epätodennäköinen, mutta vakava loukkaantumisriski. Ikävä kyllä urheilussa näistä uhkakuvista täysin eroon pääseminen ei ole mahdollista. Kukaan ei myy vakuutuksia maalivahdeille helppojen virheiden tai nyrkkeilijöille nolojen tyrmäysten varalle. Suurin osa urheilijoista oppii sietämään tai jopa nauttimaan näistä vaaran tunteista ja niiden tuottamasta adrenaliinista. Muun muassa Michael Jordan on haastatteluissa kertonut käyttäneensä keinotekoisia uhkakuvia motivoidessaan itseään ennen ottelua. Urheilijoiden ja valmentajien tempperamentissa ja riskihakuisuudessa on suuria eroja ja tätä olisi ajatuksena käsitellä tulevassa tekstissä yksinkertaisen persoonallisuusprofiilin rautalankamallin kautta.

      Äärimmilleen vietynä uhkakuvat ovat haitallisia. Useimmiten emme halua urheilijaa, joka etsimällä etsii uhkakuvia ja jonka lähestymistapa on adrenaliinihakuinen ja suhtautuminen riskiin yltiöpäinen. Toisaalta emme halua pelokasta urheilijaa, jonka mieli askartelee uhkakuvien parissa pelokkaana. Uskoisin, että pesäpallolukkarin lautaskammo ja golffarin puttijipsi saattaisi lähteä kehittymään jostakin tämän mekanismin tyyppisestä epätodennäköisestä katastrofikuvasta. Joskus epätodennäköisetkin uhkakuvat toteutuvat, mutta näiden toteutuminen aika ajoin on hyväksyttävä sekä urheilussa että muussa elämässä. Silti tämä kipu jää mieleen ja sen uusimisen mahdollisuus yliarvioidaan helposti. Lääkkeet löytyvät todennäköisyyksien tarkastelusta ja suoritukseen uppoutumisen tuomasta mielihyvästä, jonne voidaan aina palata katastrofiuhkakuvilta suojaan. Suoritukseen keskittyminen tuloksen sijasta on tässäkin vastaus mahdollisiin ongelmiin ja vääristymiin.


      4.    TOIVO JA HAAVEILU EPÄTODENNÄKÖISESTÄ JÄTTIPOTISTA

      Tämä viimeinen esittelemäni vääristymä ilmenee, kun haaveilemme epätodennäköisestä jättipotista. Tämä on esimerkiksi edellisen esimerkin altavastaajan näkökulma. Heikolle altavastaajalle tarjotaan pikkuruista mahdollisuutta jättivoittoon vahvaa ennakkosuosikkia vastaan ja tämän jahtaamiseen voidaan uhrata liikaa energiaa, jolle ei saada vastinetta. Aloitetaan jälleen esimerkillä rahamaailmasta.

      Kuulet, että mahdollisuutesi miljoonan euron voittoon nousevat

      A.   0 prosentista 5 prosenttiin
      B.   5 prosentista 10 prosenttiin
      C.   40 prosentista 45 prosenttiin
      D.   95 prosentista 100 prosenttiin

      Ovatko kaikki uutiset yhtä hyviä?

      Valtaosa meistä pitää Kahnemanin tutkimusten mukaan vaihtoehtoja A ja D kaikkein parhaina. Tunnistamme vaihtoehdon D samaksi jättipotin varmistumiseksi, jota käsiteltiin alussa. Vaihtoehto A koetaan myös positiivisempana kuin B ja C, vaikka kaikissa todennäköisyys kasvaa samalla 5 prosentilla. Vaihtoehdoissa A ja D tapahtuu määrällisen muutoksen lisäksi laadullinen muutos. D vaihtoehdossa laadullinen muutos on voiton varmistuminen. Todennäköisyyden nousu nollasta viiteen prosenttiin on meille jännittävä ja houkutteleva vaihtoehto siksi, että tilanteessamme on yhtäkkiä tapahtunut dramaattinen muutos. Ennen uutista voiton mahdollisuutta ei ollut, mutta uutisen jälkeen olemme yhtäkkiä mukana kisassa, jossa voi voittaa miljoona euroa. 

      Tähän vääristymään perustuu loton ansaintalogiikka. Maksamme valtavasti ylihintaa tietoisuudesta, että meille muodostuu pieni teoreettinen mahdollisuus voittaa pääpalkinto. Ero on henkisesti iso, vaikka tienaamisen näkökulmasta todennäköisyyden parantuminen Lotossa on ollut marginaalinen. Maksamme toivon heräämisestä. Konkreettinen urheiluesimerkki tästä voisi olla esim. urheilijan valinta siirtyä pykälää verran ylemmälle sarjatasolle, vaikka mahdollisuudet tuossa sarjassa ovat hyvin pienet. Piirinsarjassa ei varmuudella voiteta Suomen mestaruutta, joten osanotto kansallisiin mestaruuskisoihin antaa dramaattisesti paremmat mahdollisuudet kultamitaliin ja toivekkuuden muodossa suuren piristysruiskeen. Piirinsarja saattaisi kuitenkin useissa tapauksissa olla sillä hetkellä paras paikka oppimiselle, jotta Suomen mestaruus olisi todennäköisempää viiden vuoden kuluttua. Usein valitsemme näitä haaveiluun perustuvia lyhytkestoisia piristysruiskeita.

      Urheilun maailmassa konkreettisia seurauksia jättipotin epärealistisesta jahtaamisesta on liiallinen kiire ja yltiöpäiset odotukset, jotka vievät helposti tekemisestä pitkäntähtäimen mielekkyyden. Kyseessä voi olla perus änäri- tai olympiakultahaave, jonka pienenkin toteutumismahdollisuuden eteen ollaan valmiita uhraamaan lähes mitä tahansa. Sen sijaan, että ymmärrettäisiin onnistumisen epätodennäköisyys, aletaan usein syyttää valmentajaa, itseä, vammoja, tms. liian hitaasta kehityksestä, jos ei pysytä epärealistisessa aikataulussa. Syypäätä ei ehkä tarvitsisi etsiä itsestä tai lähipiiristä, jos alun perin ymmärrettäisiin, kuinka epätodennäköinen tavoite on/oli edessä. Ikävä kyllä urheilun parissa on paljon osa-alueita, jotka perustuvat nöyryyden puutteelle todennäköisyyksien edessä. Suurimmat ongelmat tällä osa-alueella ovat usein katsomossa ja ne saattavat purkautua jopa väkivaltaisina lieveilmiöinä. Myös media syyllistyy usein todennäköisyyksien väärään arvioon ja aiheuttaa ongelmia, mutta näihin ylisuurten tavoitteiden takana on usein myös urheilijat, valmentajat ja taustat itse.

      Ehkä on epälojaalia nostaa esiin tässä vaiheessa suomalaisenjalkapallon unelma olla vuonna 2020 Euroopan kymmenen vahvimmanjalkapallomaan joukossa jokaisella toiminnan osa-alueella, mutta mielestäni nosto on perusteltu. Näkisin, että esimerkkinä se sisältää Kahnemanin neljännen vääristymän elementtejä. Unelman saavuttaminen tarkoittisi käytännössä ainakin sitä, että Suomi olisi vuonna 2020 Pohjoismaiden vahvin jalkapallomaa kaikilla toiminnan osa-alueilla ja ohittaisi koko joukon Top 10:n ulkopuolella olevia vahvoja jalkapallomaita, kuten esim. Turkin (12.), Tsekin (14.) ja Kroatian (17.) Suomi on vain kilpailullista menestystä mittaavassa Uefan rankingissa kirjoittamishetkellä 35. sijalla. Unelman kunnianhimoisuuden tasoa voitaisiin kuvata huomattavaksi, erityisesti kun siinä ei keskitytä vain suppeammampaan ja hallittavampaan kilpailumenestykseen, vaan kyse on lisäksi kokonaisvaltaisista ja laajoista kulttuuriin sekä olosuhteisiin liittyvistä osa-alueista. Tällä en halua ottaa pois mitään siltä käyttövoimalta, jota haaveilu parhaimmillaan on, mutta voidaan varmaan perustellusti todeta, että suomalaista jalkapalloa ohjaa unelma epätodennäköisestä jättipotista.

      Niille, joilla jättipotti alkaa jollain tavalla häämöttää ainakin semirealismina, on omat haasteensa. Kahneman nostaa esiin keskeisen ilmiön nimeltä regressio, joka liittyy tähän kohtaan olennaisesti. Urheilijan, valmentajan ja taustojen odotukset saattavat nousta liian korkealle yksittäisen huipputuloksen tai huippujakson kautta ja tässä tapauksessa jättivoiton liian innokas odottaminen liittyy meidän kyvyttömyyteen ymmärtää ja hyväksyä regressioilmiötä. Regressio kiteytetysti tarkoittaa sitä, että lähes kaikki ihmismaailman ja luonnon ilmiöt pyrkivät aina palaamaan kohti keskiarvoaan. Muutama yksittäinen 80 metrin ylitys ei tee keihäsmiehestä 80 metrin heittäjää varsinkaan, jos huonon päivän heittotulokset alkavat kutosella. Vasta 80 metrin keskiarvosuoritustaso tekee keihäsmiehestä 80 metrin heittäjän. Tämäkään olotila ei ole pysyvä vaan altis vaihtelulle. Yksittäistä huippusuoritusta tai epäonnistumista seuraa useimmiten looginen ja radikaali hyppäys takaisin kohti normaalia keskiarvosuoritustasoa eikä huippusuorituksen tai huippujakson kohdalla kyseessä useinkaan ole pysyvä suoritustason nousu. Samalla periaattella voi lohduttautua huonona päivänä tai jaksona. Vaatii suurta nöyryyttä urheilijalta ja valmentajalta tiedostaa, mikä oikeasti on se normaali keskiarvosuoritustaso, johon suoritus pyrkii aina palaamaan ja mikä taas on normaalia keskihajontaan kuuluvaa tulostason vaihtelua. 

      Erityisen vaikeaa tämä on, jos alkaa tuntua siltä, että sillä huippusuorituksella olisi se jättipotti, olympiakulta tms. jo saavutettavissa. Kullan kiiltäessä silmissä on kiusauksena yrittää pitää tulos väkisin jatkuvasti omalla huipputasolla, joka tavoitteena ei yksinkertaisesti ole realistinen. Regressio vie väistämättä tulosta kohti keskiarvoa. Seurauksena on kuulan jumittaminen, kadonnut rentous, suorituksen sisäinen kitka, tekniikkaongelmat, lisääntynyt loukkaantumisriski, jne. Suorituksen flow ja mielihyvä häviää, oppiminen lakkaa ja kehitys pysähtyy. Flowta on tarkoituksena käsitellä toisessa tekstissä laajemmin. Mihaly Csikszentmihalyin Flow -teoria on keskeinen ja arvostettu kuvaustapa omaan tekemiseen uppoutumisesta. Se on toimiva työkalu myös urheilussa ja keskittyy nimenomaan vaatimustason ja osaamisen keskinäiseen tasapainottamiseen.

      Ne urheilijat, jotka tavoittelevat olympiakultaa tms. jättipottia realistisista lähtökohdista liikkuvat tasolla, jossa tavoitteeseen voidaan päästä omalla hyvällä perusuorituksella. Suoritusta kehittäessä kannattaa keskittyä tähän keskivertosuorituksen nostamiseen. Huippusuoritus nousee kyllä väistämättä mukana. Yksittäiseen huippusuoritukseen takertumista voisi kutsua Fordin virittämiseksi. Ferrarin rakentamisen sijasta yritetään ottaa nykyisestä Fordista kaikki tehot irti ja kilpaillaan jatkuvasti liian kovilla kierrosluvuilla ja liian kovassa seurassa. Kone hirttää kiinni ennemmin tai myöhemmin. Pokeritermein kuvattuna tällainen pelaaja päätyy liian kovaan pöytään paistiksi, joka roikkuu aikansa mukana, vain tullakseen väistämättä putsatuksi parempien pelaajien toimesta. Fordin virittämisen taustalla on usein Kahnemanin prospektiteorian neljäs vääristymä eli pikaisen jättipotin jahtaaminen ja toivominen. Niillä urheilijoilla ja joukkueilla, jotka malttavat edetä rauhallisesti ja kasvattavat osaamisvarantoaan hitaasti on lopulta mahdollisesti kasassa työkalut, joilla sen aivan huikeimman jättipotin voittaminen on mahdollista ja se voi olla jopa todennäköistä vahvaksi rakennetulla omalla hyvällä perussuorituksella. Tähän Ferrarin suoritustason rakentamiseen tulee pyrkiä Fordin virittämisen sijasta. Lopulta jättipotti ei vaadikaan venymistä, vaikka venymistä niin kovasti ihailemme ja se aikaansaa parempia tarinoita.

      Tässä viimeisessä haaveilua käsitelevässä vääristymässä tulemme kuitenkin urheilun, urheilemisen ja urheilun seuraamisen ytimeen. Rakastamme urheilijoita, jotka tähtäävät huipulle ja jotka uskovat aina voittoon olipa tilanne kuinka haastava tahansa. Emme halua kuunnella tylsiä jorinoita todennäköisyyksistä vaan janoamme pikaisia jättivoittoja. Janoamme tarinoita. Toisille nämä haaveet jättivoitosta ovat realistisempia kuin toisille, mutta yhtä kaikki tästä haaveilusta maksamme pääsylippurahoina, fanituotehankintoina ja hikipisaroina harjoituskentillä. Kahneman väittää, että maksamme tästä ylihintaa, mutta urheilussa emme usein piittaa. Aniharvalle tarjoutuu mahdollisuus päästä tekemään konkreettisia " isoja nostoja" panostusten ja talletusten perusteella, mutta olemme valmiita maksamaan tuon ylihinnan itse toivomisesta, elämyksistä ja jännityksestä eli viihteestä. 

      Urheilun ansaintalogiikka perustuu unelmiin ja elämyksiin itseensä ja siksi urheilun piirissä ollaan erityisessä vaarassa tehdä valintoja juuri tämän epätodennäköisen jättipotin vääristymän kautta. Olemme valmiita uhraamaan valtavia määriä resursseja ilman, että kysymme analyyttisesti ja tarkasti niille saatavan vastineen perään. Itse uskon vahvasti, että urheilijan itsensä ja valmentajan on parasta mahdollisimman varhain tehdä unelmista konkreettisia tavoitteita ja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tulisi toteuttaa vääristymätöntä kurinalaista strategiaa, jossa em. mekanismit on huomioitu. Silloin resurssit voidaan kohdistaa absoluuttisesti päivä kerraallan niihin asioihin, jotka vievät pieni askel kerrallaan kohti parasta mahdollista tuottoa eli laadukasta, tasaista ja mielihyvää tuottavaa urheilusuoritusta. Lottoarvonnan mekanismi eli yltiöpäinen haaveilu ja toiveikas elämyshakuisuus kannattaa jättää kannattajille ja medialle.  

      Realistisen tietoisuuden ja todennäköisyyksien tarkastelun lisäämisessä on kuitenkin vaarana nuoren ihmisen haaveiden murskaaminen. Tämä näkyy konkreettisella tavalla esim. TV:n talenttikisoissa. Näitä katsoessa meidän on helppo ottaa ulkopuolinen näkökulma (outside view) ja asettua tuomareiden julman arvion kannalle, jos kilpailijalla on selkeästi ylisuuret odotukset omiin taitoihinsa nähden (inside view). Saatamme ajatella, että pitkällä aikavälillä tämä kirvelevän karu palaute on kuitenkin nuorelle kilpaililijalle se terveellisin vaihtoehto. Tämän etäännyttävän asenteen ottaminen saattaa kuitenkin urheilun kentällä vanhempana, valmentajana tai itse urheilijana toimiessa olla hankalaa. Kahnemanin tutkimusten mukaan otamme usein emotionaalisesti sitoutuneen näkökulman ja pidämme unelmaa hengissä, vaikka realistisesti arvioituna mahdollisuudet ovat olemattomat. Kahneman kertoo, että koemme helposti ja innostuneesti useissa tilanteissa, että juuri ne hankeet, joissa me olemme mukana antavat hyvät onnistumismahdollisuudet. Tiedämme, että kilpailevien yritysten vastaavista tuotekehityshankkeista 25 % onnistuu, mutta silti arvioimme oman projektimme onnistumismahdollisuuksiksi 60 %. Usein lähtökohdat ovat hyvin samanlaiset kuin kilpailijalla ja perusteena on vain se, että olemme innostuneita ja ylitoiveikkaita hankkeemme suhteen. Kyseessä on prospektiteorian mukainen "inside view" ja ylenpalttiselle optimismille ei ole useimmiten ole konkreettisia perusteita. Ikävä kyllä kyseessä on järjestelmällinen ja laajasti tutkittu omien mahdollisuuksien yliarviointi.

      Omana ydinajatuksena on edelleen oman suorituksen analyysi ja oman toiminnan ymmärtäminen eli pyrkimys kohti tarkempaa ja tarkempaa mielikuvaa omasta tekemisestä, omasta toimintaympäristöstä ja omista tavoitteista. Laadukkailla mielikuvilla voidaan vältää omien mahdollisuuksien yliarviointia ja muita em. vääristymiä ja voidaan tehdä entistä kovemmin ja tarkemmin töitä juuri niiden asioiden parissa, jotka antavat omalla panostukselle parhaan tuoton. Kahnemanin prospektiteoria antaa meille valtavasti ymmärrystä niistä automaattisista mekanismeista ja reaktioista joita käymme läpi, kun ponnistelemme kohti onnistumisia tai yritämme välttää epäonnistumisia. Toisia tämä tieto voi suojata turhautumiselta ylisuurten odotusten ja haaveiden edessä. Toisia se voi auttaa ymmärtämään niitä automaattisia pelkoja ja uhkia, joita koemme matkan varrella. Tätä ymmärrystä tarvitaan suorituksen kehittämisessä.

      Kahnemanin prospektiteoria on karu ja kova malli siitä, kuinka epäonnistumme maksimoimaan ponnisteluillemme saatavan tuoton. Usein tämä tuotto on keskeistä, mutta ei tietenkään aina. Meillä on usein varaa tuhlata resurssejamme ja tätä olotilaa sanotaan leikiksi. Leikki ei kaipaa suoraa tuottoa vaan tuotto on välillinen. Leikin tuotto on itse suorituksesta saatava nautinto ja oppiminen. Jos koemme itse urheilun matkanteon nautittavana, pääsemme nauttimaan tuottoja ja tekemään pieniä oppimisen antamia nostoja jatkuvasti. Oppiminen on merkittävä dopamiinin lähde, josta kannattaa maksaa iso hinta. Urheilu voi olla valtava henkisen, fyysisen ja sosiaalisen pääoman lähde, vaikka mestaruuksia ei tulisikaan. Onnekkaille ja osaaville siitä voi tulla myös taloudellisen pääoman lähde. Parhaimmillaan urheilijan, vanhemman, valmentajan, seura-aktiivin tai kannattajan polku on hyvin palkitseva ja kasvattava kaikilla elämän osa-alueilla. Sen sijaan, jos lopputulos on keskeinen tavoiteltu tuotos omalle pääomalle, kannattaa todennäköisyydet laskea hyvin tarkkaan ja kurinalaisesti. Leikkisän haaveilun ja tiukan todennäköisyyslaskennan tasapainoinen yhdistelmä lienee se kaikkein tehokkain tapa saavuttaa tuloksia urheilussakin.


      YHTEENVETO - PELIKIRJAN SEKOAMISEN HETKET JA TARINOIDEN SYNTYMINEN


      Alla on vielä piirroksena yhteenveto hetkistä, joista Kahneman meitä varoittaa. Olosuhteet, joissa arvioimme tilanteet väärin ja suorituksemme on vaarassa ovat niitä, jolloin voitto tai tappio alkaa varmistua tai jolloin oivallamme voiton tai tappion orastavan mahdollisuuden. Nämä ovat samoja hetkiä, joista Hollywood ja media haluavat kertoa meille tarinoita. Tarinoissa meitä pelotellaan hyvin epätodennäköisillä uhkakuvilla (3.) tai meille kerrotaan tarinoita sankareista, jotka tarttuvat pieneen toivonkipinään (4.) ja nousevat vastoinkäymisten kautta voittoon. Usein meitä uhkaa varma katastrofi (2.), mutta nokkeluudella, rohkeudella ja sinnikkyydellä se vältetään. Lähes poikkeuksetta tarinoissa varma voitto (1.)  luiskahtaa koppavalta ennakkosuosikilta ja sen kaappaa sympaattinen innokas altavastaaja, johon meitä kutsutaan samaistumaan. Jos en aiemmin vielä ilmaissut sitä tarpeeksi yksiselitteisesti, niin toistan vielä näkökulmani altavastaaja-asemasta uudestaan. Altavastaajan asema on surkea kohtalo. Se kertoo, että osaamista ja resursseja ei ole yhtä paljon kuin kilpailijoilla. Tässä ei ole reaalimaailmassa mitään romanttista ja sitä tulee välttää. Kuten englantilainen hyökkäjälegenda Gary Lineker aikanaan kiteytti asian jalkapallon osalta: "Jalkapallo on peli, jossa pelataan 90 minuuttia, jonka jälkeen Saksa voittaa". Saksalaiset keräävät "tylsästi" voitot ja englantilaisille jää romantiikka ja vuosi '66. Jokainen tehköön valintansa. :)

      Mitä enemmän uskomme ja altistamme itseämme em. tarinoille, sitä vahvemmaksi tutkitusti Kahnemanin kuvaamat vaikutukset tulevat ja sitä vaikempaa mekanismeja on välttää.  Kahnemanin kirjan nimi on "Thinking, Fast and Slow" ja kirjan nimessä piilee ratkaisun ydin. Meillä on kaksi toisistaan jossain määrin irrallista ajattelun mekanismia ja tapaa tehdä päätöksiä. Kutsutaan niitä nyt sitten vaikka Kahnemanin tavoin nopeaksi iintuitiiviseksiSysteemi 1:ksi ja hitaaksi analyyttiseksi Systeemi 2:ksi tai vaikka nopeaksi liskoaivoksi ja hitaammaksi rationaaliseksi aivoksi. Tätä hidasta aivoa voi harjoittaa ja viime kädessä se ohjailee nopeaa Systeemi 1:sta, jos nämä ohjat sille otetaan. Huono uutinen on se, että jos tätä ohjausta ei opetella, on Systeemi 1 ja sen tekemät emotionaaliset arviointivirheet automaattisia ja intuitiivisia kaikissa em. riskitilanteissa. Haluan siis jälleen kannustaa välttämään pinnallisia mielikuvia ja opiskelemaan oman lajin ja suorituksen lainalaisuuksia ja tässä tapauksessa myös todennäköisyyksiä syvällisesti. Voin myös suositella Kahnemanin kirjaa lämpimästi aiheesta enemmän kiinnostuneille. Kirja on selkokielisyydessään karua kertomaa meidän ajoittain irrationaalisistakin tavoista tehdä tilannearvioita ja päätöksiä. Kirjassa kuvataan edellä mainittujen lisäksi joukko muita kiinnostavia lainalaisuuksia ja esimerkiksi tapoja, joilla samat tilanteet voidaan kehystää (framing) eri tavoin. Tuolloin ratkaisumme samassa päätöksentekotilanteessa saattavat muuttua täydet 180 astetta. Asioiden esittämistavalla on suuri merkitys näille mekanismeille ja tämä tarjoaa ainakin valmentajille valtavasti mahdollisuuksia. Työniloa urheilusuoritusten kehittämisessä!



















      maanantai 16. tammikuuta 2012

      SISÄISEN JA ULKOISEN MOTIVAATION TASOT

      Pelletier ym. on tehneet kiinnostavan jaottelun sisäisen ja ulkoisen motivaation tasoista. Näkökulman löysin urheilupsykan oppikirjasta (Weinberg & Gould: Foundations of Sports and Excercise Psychology), jota hyödynsin viime vuoden koulutuskeikoilla urheilun parissa. Jako ulkoiseen ja sisäiseen motivaation alkaa olla jo tuttu. Yleisesti on tiedossa, että ulkoiset motivaattorit kuten raha toimivat kannustimena heikommin kuin sisäinen innostus itse tekemiseen.

      Pelletierin ym. jaottelussa kiinnostavaa oli sen yksityiskohtaisuus ja tarkkuus. Mallissa oli mainittu kahdeksan eri toimintaan sitoutumisen tasoa ja itse pidin sitä tosi toimivana. Tasot jakaantuvat siten, että alimmilla ulkoisen motivaation tasoilta päättäväisyys ja sitoutuminen omaan toimintaan on alhaista ja siirryttäessä ylemmäs sisäisen motivaation tasoille päättäväisyys ja sitoutuminen kasvavat pikku hiljaa.

      Alla Pelletierin ym. motivaation kahdeksan tasoa tiivistettynä ja sen jälkeen selitettynä hiukan pidemmin.

      1. Ei syytä toimintaan 
      2. Toiminta, jolla tavoitellaan materiaalista palkkiota 
      3. Toiminta, jolla tavoitellaan sosiaalista hyväksyntää 
      4. Tekemisellä lyhyen tähtäimen hyöty itselle 
      5. Tekemisellä pitkän aikavälin hyöty itselle 
      6. Tekeminen antaa välitöntä mielihyvää 
      7. Pitkäkestoinen luomis- tai rakennustyö antaa mielihyvää 
      8. Innostuksen kohteen tutkiminen ja opiskelu 

      Tässä tarkemmin ja esimerkkien kera:


      Ulkoinen motivaatio (tasot 1-5) 

      1.   Ensimmäinen ja alin motivaation taso on tekeminen, jolle ei ole mitään syytä. Raavimme päätämme tai potkaisemme eteen tulevaa kiveä, vailla mitään tarkoitusta. Emme ole luonnollisesti lainkaan sitoutuneet tällaiseen toimintaan. (Tiivistys: ei motivaatiota - en nauti tekemisestä)

      2.   Toiseksi alin porras on toiminta, joka on välineenä johonkin ulkoiseen materiaaliseen tavoitteeseen. Yleisin esimerkki on toiminta, jota tehdään rahan tai palkkion vuoksi. (Tiivistys: ulkoinen motivaatio - minun täytyy tehdä -  en nauti tekemisestä)

      3.   Tästä hiukan ylemmäs motivaation portaissa Pelletier ym. sijoittavat välineellisen toiminnan, jolla pyritään saavuttamaan muiden hyväksyntää. Tämä voi kohdistua esimerkiksi vastakkaiseen sukupuoleen tai läheisiin ihmisiin. Toiminta on jälleen väline ulkoiseen hyötyyn, mutta sosiaalinen hyväksyntä on ulkoisena palkkiona sitouttavampi kuin hyödykkeet. (ulkoinen motivaatio - minun täytyy tehdä - en nauti tekemisestä)

      4.   Neljäs taso on ensimmäinen taso, jossa haluamme ja päätämme tehdä asoita itsellemme. Tekeminen ei ole meille mielekestä, mutta toiminnalla on välittömiä hyödyllisiä seurauksia. Esimerkiksi juoksulenkin jälkeen saamme paremmin nukuttua ja ruokahalu kohoaa, mutta emme pidä itse juoksemisesta. Neljäs taso on siis itselle hyödyllinen toiminta. (ulkoinen motivaatio - minä haluan tehdä - en nauti tekemisestä)

      5.   Päättäväisyys ja sitoutuminen toimintaan kasvaa seuraavalla tasolla, jossa pitkäkestoisen toiminnan lopputulos on meille hyödyllinen. Monivuotiset terveelliset elämäntavat ja esim. painon pudotus saavat aikaan terveydellemme edullisen lopputuloksen. Edelleenkään emme nauti porkkanoiden syömisestä, laihduttamisesta tai liikunnasta itsestään. (ulkoinen motivaatio - minä haluan tehdä -  en nauti tekemisestä)


      Sisäinen motivaatio (tasot 6-8)

      6.   Kuudes motivaation taso on ensimmäinen sisäisen motivaation taso. Tällä tasolla nautimme ensimmäisen kerran itse tekemisestä. Tekeminen antaa välitöntä mielihyvää, iloa, jännitystä, riemua tai nautintoa. Kuudes taso sisältää kaikenlaisen stimulaation kuten pelaamisen jännityksen ja suorituksen onnistumisen tunteen urheilussa. Urheilun ulkopuolella tämä taso voi olla esim. soittamisen tai käsityön tekemisen antama välitön nautinto. (sisäinen motivaatio - haluan tehdä - nautin onnistuneesta tekemisestä itsestään)

      7.   Voittamisen tunne tai muu välitön mielihyvä ei kuitenkaan ole korkein sisäisen stimulaation taso, vaikka usein näin luullaankin. Seuraavalla tasolla on mielihyvä, jota saadaan vaikkapa oman suorituksen rakentamisesta tai muusta omasta pitkäkestoisesta luovasta toiminnasta. Tälläistä voi urheilun ulkopuolella olla esimerkiksi oman käden työn vieminen kokonaiseksi luomukseksi tai vaikka kokonaisen musiikkikappaleen säveltäminen. Tällä motivaation tasolla saadaan sisäistä tyydytystä, vaikka jokainen yksittäinen suoritus ei päätyisi onnistumiseen. Urheilussa tälle tasolle kuuluu keskeisesti oman suorituksen ja uran rakentaminen. (sisäinen motivaatio - haluan tehdä - nautin tekemisestä, vaikka en aina onnistuisi)

      8.   Pelletierin ym. mukaan korkein motivaation taso on oman innostuksen kohteen tutkiminen itsessään. He näkevät tietämyksen ja osaamisen keräämisen itsessään sitouttavan toimintaan vahvimmin ja antavan toimintaa suurimman mahdollisen määrän päättäväisyyttä ja sitoutumista. Tähän sisältyy oman tekemisen lisäksi nauttiminen muiden tekemisestä oman innostuksen tai kiinnostuksen parissa. (sisäinen motivaatio - haluan tehdä - nautin tekemisestä lähes aina- nautin muiden tekemisestä ja sen katsomisesta)


      Itse olen nähnyt tämän käytännössä vahvasti huippu-urheilussa. Erityisesti olen nähnyt viimeisen kolmen sisäisen motivaation portaiden eron pitkäkestoisessa sitoutumisessa omaan tekemiseen ja urheilu-uran viemisessä aivan piikkiin asti. Lyhyt kestoinen, välitön mielihyvä ja esim. voittamisen fiilis  on vahvoja motivaattoreita. Ne voi viedä pitkälle, mutta oman kokemuksen mukaan aivan huipulle menevät ne, jotka ovat olleet aikaisessa vaiheessa valmiita opiskelemaan omaa ja muiden suoritusta sekä lajia ylipäätään. Näillä lajin opiskeluun suuntautuneilla pelikavereilla on ollut myös kaikkein tasaisin, rauhallisin ja päättäväisin suhtautuminen omaan tekemiseen. Onnistumisen tai voittamisen välitön mielihyvä on rauhattomampi motivaattori. Ulkoisilla motivaattoreilla aikaisessa vaiheessa liikkuvilla ennuste taas on selkeästi heikompi.


      Ihannetilanne on luonnollisesti kuitenkin se, että valittu tekeminen antaa motivaatiota kaikilla em. tasoilla.



      Tähän ihannetilanteeseen kannattaa pyrkiä ja motivaation tasojen keskinäisiä ristiriitoja kannattaa tarkastella urheilijan uraa kehitettäessä. Itse tekeminen voi olla mukavaa, mutta sille ei voi uhrata ylettömästi aikaa, jollei siitä saa taloudellista hyötyä tai jos sen ylläpitäminen maksaa ylettömästi. Urheileminen voi olla jännittävää ja riemukasta, mutta kannattaa olla hereillä, jos se jostain syystä aiheuttaa jatkuvasti fyysistä kipua, vammoja tai loukkaantumisia. Ristiriitoja voi olla monenlaisia. 

      Optimiolosuhteissa oleva, tasapainoisesti omaan urheiluun suhtautuva huippu-urheilija saattaa päästä nauttimaan tilanteesta, jossa urheilemisesta saadaan:
      • taloudellista hyötyä, 
      • sosiaalista arvostusta, 
      • lyhyen ja pitkän aikavälin terveys- ym. hyötyjä, 
      • välitöntä mielihyvää, 
      • tyydytystä oman suorituksen rakentamisesta 
      • sekä muiden suoritusten ja oman lajin opiskelun riemua.
      Tähän kannattaa varmastikin pyrkiä.