MIELIKUVAT vs. KIELIKUVAT

Urheilusuorituksen kuvaaminen sanoilla on mielenkiintoinen ja vähän haastavakin juttu. Itselle on tullut omien kokemusten ja lukemani perusteella tuntuma, että suuri osa varsinkin nuoren urheilijan omista käsityksistä suorituksesta on ei-kielellisiä. Tätä omaa mielipidettä voi olla hankala kuvata tarkemmin ilman, että otan mukaan pohdintaa aivojen toiminnasta. En ole aivojen toiminnan asiantuntija ja omat tietolähteetkin on tullut vastaan vähän sieltä sun täältä, eli ne eivät välttämättä ole ainoita näkökulmia aiheeseen. Näitten kautta nyt itselle on kuitenkin muodostunut jonkinlainen oma ajatus siitä, miten homma saattaisi mennä.

Daniel Goldmanin kirjassa "Sosiaalinen äly" kuvataan perusteellisesti aivojen kahta eri tiedonkulun reittiä ja esitellään aihetta käsittelevää tieteellistä tutkimusta. Toinen reiteistä on salamannopea, tiedostamaton ja automaattinen ns. sosiaalisten aivojen väylä, jolla esim. tunnistamme kasvoja, teemme valtavan määrän havaintoja sosiaalisissa tilanteissa ja vastaanotamme vaikkapa tunnetartuntoja. Tämän reitin kautta tieto kulkeutuu usein tuntemuksiksi ja vaikutelmiksi niin nopeasti, että emme ehdi tietoisesti havaita mitään konkreettista. Toinen aivojen väylä sen sijaan on hitaampi ja tietoisempi kielellisen ajattelun reitti, jonka kautta voimme pohtia ja punnita havaintojamme ja myös työstää sen toisen nopeamman väylän muodostamia epämääräisempiä tuntemuksia. Jokainen on varmaan kokenut tilanteen, jossa tietoisella aivolla on yrittänyt hiljentää jostain ihmisestä tai tilanteesta saamaansa "alitajuista" vaikutelmaa.

Miten tämä sitten liittyy urheiluun? Itselle keskeisin oivallus näiden asioiden linkittymisestä urheiluun tuli  shakkimestari Susan Polgaria käsittelevästä dokumenttiohjelmasta muutama vuosi sitten. Susan Polgar on ensimmäinen naispuolinen shakin suurmestari ja erityisesti agressiivisen pikashakin taitaja. Hänen aivojensa toimintaa tutkittiin ohjelmassa ja huomattiin, että Polgar havainnoi shakkilaudan toistuvia kuvioita ja säännönmukaisuuksia aivojen kasvontunnistuksen osa-alueella! Tämä aivojen alue on siis osa sitä äärimmäisen suorituskykyistä, nopeaa ja tiedostamatonta reittiä. Ohjelman havainto selitti mainiosti Polgarin nopeaa ja aggressiivista pelitapaa sekää valtavaa kykyä prosessoida laudan asetelmien informaatiota.

Erityisen mielenkiintoinen oli testi, jossa mielivaltaisessa järjestyksessä olevat shakkilaudan nappulat näytettiin pikaisesti Polgarille ja häntä pyydettin hetken kuluttua sijoittamaan nappulat samassa järjestyksessä takaisin laudalle. Tässä mielivaltaisessa tilanteessa Polgar suoriutui yhtä heikosti kuin maallikko, toisin kuin silloin, kun nappulat olivat jossain pelinomaisessa asetelmassa. Pelinomaisissa tilanteissa Polgar pystyi vaivattomasti sijoittamaan kaikki 32 nappulaa takaisin paikoilleen vain muutaman sekunnin tarkastelun jälkeen. Polgarille shakki laudan satojen tuhansien variaatioiden tunnistaminen oli siis yhtä helppoa kuin meille maallikoille kasvojen tunnistaminen.

Itsellä oli omalla uralla etuoikeus päästä työskentelmään pelaajien ja valmentajien kanssa, joilla on ollut vastaava kyky jalkapallokentällä tai sen laidalla. Käytännössä se voi tarkoittaa esim. sitä, että tauolla vastaavalla kyvyllä varustettu valmentaja pystyy vaivatta palauttamaan mieleensä kaikki ensimmäisen puoliajan merkittävät tapahtumat, kaikkien pelaajien sijoittumisen sekä pelaajien ja pallon liikkeet niiden aikana. Maallikolle tämä on usein hieman hämmentävää ja tuntuu, että jossain täytyy pyöriä hidastettu videonauha, josta faktat tsekataan. Voin rehellisesti sanoa, että itse vietin aivan liian suuren osan urastani näiden ihmettelevien maallikkojen joukossa, jos puhutaan futisottelusta kokonaisuutena.

Mihin moinen kyky sitten perustuu? Ainakin Polgarin kohdalla se perustuu valtavaan tuntien määrään, joka on vietetty katsomassa ja analysoimassa laudan asetelmia ja niiden variaatioita. Polgarin kohdalla merkittävää on se, että hän ei ole perheen ainoa "shakkinero" vaan hänen kaksi siskoaan ovat myös maailmanhuippuja. Perheessä on siis kolme maailman ensimmäistä naispuolista shakin huippupelaajaa! Tämä ei ole sattumaa eikä varsinkaan perinnöllisien ominaisuuksien aikaansaannos, vaan Polgarien isä on kasvatuspsykologian professori, joka halusi osoittaa, että nerot muodostuvat ympäristön eikä perimän vaikutuksesta. Polgarien isä muodosti leikkisän pehmeät, mutta hyvin intensiiviset ja järjestelmälliset menetelmät, joilla perheen tyttöjen shakkinäkemyksiä työstettiin pienestä pitäen (esim. 5000 shakkikirjan kirjasto ja yli 200 000 vihkoihin kirjattua ja analysoitua shakkiottelua). Isä Polgarin koeasetelman eettisyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin shakkitulokset olivat niitä, joita hän lähti hakemaan ja periaatteessa menetelmät perustuivat leikkiin ja tyttöjen vapaaehtoisuuteen.

Vastaava automaatio ei rajoitu vain havaintojen tekemiseen tai niiden analysointiin ja ryhmittelyyn. Esimerkiksi Tiger Woods kertoo omasta vahvasta golf lyönnin automaatiosta ja flowstaan YouTube haastattelussa. Tiger kertoo, kuinka hän suorittaa usein lyöntejä, joissa hän ei ole "tietoisesti läsnä". Hän aloittaa valmistautumisrutiinin ja havahtuu, kun pallo on ilmassa! Tämäkään automaatio ei muodostu ihan helpolla vaan ideana Tigerilläkin on se, että "harjoitus ottaa ohjat" vain satojen tuhansien työtuntien ansiosta. Kuten Polgareilla, myös Tigerillä oman isän rooli on merkittävä. Earl Woodsin panos Tigerin golfosaamisen taustalla kapaloikäisestä lähtien on hyvin dokumentoitu (mm. Earl Woods: Training a Tiger: A Father's Guide to Raising a Winner in both Golf and Life).

Itse olin Polgar dokumentin nähtyäni vakuuttunut, että ohjelma kuvasi hyvin pitkälle sitä tapaa, jolla parhaat pelikaverini aikanaan havainnoivat tapahtumia ja tekivät päätöksiä futiskentällä. Eli sitä voitiin verrata pallopelien PELISILMÄÄN tai PELIKÄSITYKSEEN ja sen kehittämiseen. Uskon, että vastaavaa kykyä tarvitaan lähes kaikissa vauhtia tai tarkkaa ajoitusta vaativissa urheilulajeissa.

Edellä mainutuista ideoista nousee itsellä pari ajatusta, jotka ovat osittain tuttuja ja ihan maalaisjärkeäkin. "Nuorena vitsa väännettävä" lienee ensimmäinen, sillä supernopea sosiaalinen aivo on voimakkaampi ja vastaanottavaisempi lapsuudessa, kun taas aikuisena rationaalinen tiedostava aivojen reitti pikku hiljaa vahvistuu ja ottaa toisen radan ikään kuin kontrolliinsa. Pukukoppikielellä voitaisiin ehkä puhua "liskoaivolla" pelaamisesta tai urheilemisesta. Jos pelin tai urheilun malleja ja mielikuvia halutaan viedä syvälle sinne liskoaivoon, niin se pitää tehdä varhaisessa iässä valtavilla toistomäärillä. Toisaalta liskoaivolla urheilemista voidaan tukea myös varttuneilla.

Otsikon vastakkainasettelu kielikuvien ja mielikuvien välillä on sitten ehkä se kinkkinen ajatus, joka tästä väistämättä seuraa. Tämän tekstin alussa esitettiin jako nopean tiedostamattoman ja hitaan kielellisen aivojen reitin välillä. Kieli ja sanat pahimmillaan edustaa siis sitä hidasta ja tietoista reittiä, jota ei pääsääntöisesti haluta urheillessa vahvistaa.

Otetaan tästä pulmasta käytännön esimerkki, joka on varmasti jokaiselle valmentajalle tuttu. Varsinkin lasten kanssa käy usein niin, että ison ja viisaan valmentajan ohje otetaan kirjaimellisesti ja suoritusta tai harjoitetta aletaan tehdä voimakkaasti valmentajan sanallisen ohjeen kautta. Tällä tavalla suoritus menee yleensä pipariksi ja siitä kuolee helposti intensiteetti, rytmi ja mielikuvitus, kun urheilija miettii jotain konkreettista sanallista ohjetta ja/tai suorituksen pientä osa-aluetta. Kuitenkin myös Polgarit, Woodsit, ym. ovat kovasti työstäneet ja pohtineet omia suorituksiaan sanallisesti ilman, että se on tehnyt heidän tekemisestään jäykkää. Päinvastoin heidän kohdallaan sanalliset kuvaukset, analyysit tai ohjeet ovat kyenneet voimistamaan sitä nopeaa ja intuitiivistä toimintatapaa.

Tämän kanssa joudun itse omissa pienimuoitoisissa valmennushommissa tasapainoilemaan jatkuvasti. Kuinka tukea sitä visuaalista "liskoaivoa", vaikka oma puhe edustaa sitä jäykkää ja hidasta puolta? Itse näkisin, että urheilusuorituksen oppiminen on enimmäkseen visuaalinen ja kehollinen prosessi ja kielen tehtävänä on toimia ainoastaan tukemassa ja jäsentämässä tätä mielikuvien ja tekemisen puolta. Nämä kaksi osa-aluetta täytyy olla keskenään tasapainossa.

Kielen kanssa täytyy olla varovainen, ja jos junnulla tai urheilijalla ei ole juurikaan mielikuvia ei sinne soppaan voi myöskään laittaa kovin paljoa sanojakaan. Jos taas voimakkaita visuaalisia mielikuvia on paljon, voi huoletta ohjata niitä sanoilla ja keskustella niistä. Omissa lähtökohdissa mallisuoritusten, kuvien, videon ja suorituksen katsomisen merkitys on kuitenkin aivan keskeinen ja sitä tulee rohkaista ja tukea kaikin mahdollisin keinoin. Harjoittelu kaipaa kaverikseen valtavat määrät suoritusten katsomista varsinkin monimutkaisissa palloilulajeissa ja jollei ympäristö tarjoa näitä virikkeitä automaattisesti, niitä täytyy tarjota muilla keinoin.